ESA title
Galileo-konstellaatio
Agency

ESA myöntää erikoispalkinnon Euroopan satelliittinavigointikilpailussa

03/06/2009 249 views 1 likes
ESA / Space in Member States / Finland

Osana kuudetta Euroopan satelliittinavigointikilpailua (ESNC) ESA:n teknologiansiirto-ohjelma myöntää 10 000 euron palkinnon parhaasta innovatiivisesta liiketoimintasuunnitelmasta.

Satelliittinavigointi on hyvä esimerkki siitä, miten eurooppalaista avaruustutkimusta voidaan hyödyntää kaupallisiin tarkoituksiin alkaen perinteisistä sovelluskohteista aina autoteollisuuteen ja tietokonepelimarkkinoille. Innovaatiopalkinnollaan ESA:n teknologiansiirto-ohjelma (TTP) pyrkii kannustamaan yrityksiä tämän teknologian tarjoaman siirtopotentiaalin toteuttamisessa sekä edistämään tiedonsiirtoon ja innovatiivisiin teknologisiin yhdistelmiin perustuvia liiketoimintakonsepteja.

Vuoden 2008 voittajat
Vuoden 2008 voittajat

“Todella mienlenkiintoiset innovaatiot ovat lähtöisin poikkitieteellisestä teknologioiden siirrosta tai voidaan sanoa jopa teknologioiden “kierrättämisestä” uusille sovellusalueille”, kertoo ESA:n teknologiansiirto-ohjelman (TTP) päällikkö Frank M. Salzgeber.

ESA myöntää tämän palkinnon nyt jo kuudetta kertaa järjestettävän, maailmanlaajuisesti arvostetun innovaatiokilpailun (ESNC, European Satellite Navigation Competition) yhteydessä. Tavoitteena on löytää paras ja nopeasti markkinoille tuotavissa oleva innovatiivinen idea satelliittinavigoinnin tarpeisiin muissa kuin avaruuden käyttökohteissa ja tarjota toteuttamiseen TTP:n teknistä ja taloudellista tukea.

ESA 2008  Pierre Salmona
ESA 2008 Pierre Salmona

Voittajalle tarjotaan suoraan tukea jossakin ESA:n kolmesta yrityshautomosta, jotka sijaitsevat Alankomaissa, Saksassa ja Italiassa. Näissä keskuksissa heillä on mahdollisuus saada apua ESA:n asiantuntijoilta sekä tutustua avaruusteknologioihin.

Kilpailuun voi osallistua vapaasti kaikista maailman maista paikallisen tukiohjelman ehtojen alaisuudessa. Halukkaat osanottajat voivat esitellä ideansa johdonmukaisen liiketoimintasuunnitelman muodossa ESNC:n ideatietokannassa (www.galileo-masters.eu) 31. heinäkuuta, 2009 mennessä. Rekisteröidyttyään osanottajat voivat ladata pohjan liiketoimintasuunnitelmaansa varten.

Euroopan satelliittinavigointikilpailu (ESNC)

ESNC on kansainvälinen innovaatiokilpailu, jossa palkitaan parhaat satelliittinavigoinnin sovellusideat. Jo vuodesta 2004 järjestetyn kilpailun toteuttaa Anwendungszentrum GmbH Oberpfaffenhofen, ja kilpailu on tarkoitettu yrityksille, yrittäjille, tutkimuslaitoksille, yliopistoille ja yksityishenkilöille. Alkujaan kolmelle kumppanuusalueelle kohdennettu ESNC-kilpailu on tänä vuonna suunnattu 17:lle korkean teknologian alueelle kaikkialta maailmasta. ESNC:n tavoitteena on vahvistaa edelleen kansainvälistä yhteistyötä, erityisesti Euroopan satelliittinavigointijärjestelmän, Galileon, mahdollistamien sovellusten ja palveluiden kehittämistä silmällä pitäen.

ESA:n teknologiansiirto-ohjelma (TTP)

ESA:n teknologiansiirto-ohjelman päätavoitteena on edistää avaruusteknologian ja avaruusjärjestelmien käyttöä muissa kuin avaruussovelluksissa sekä esitellä Euroopan avaruusohjelman etuja Euroopan maiden kansalaisille. TTP vastaa yleisen toimintamallin ja strategian määrittämisestä avaruusteknologian siirtämisessä. Sen tarjontaan kuuluu myös yritysten perustamista tukevia yrityshautomoita sekä rahoitustukea näille yrityksille.

Lisätietoja:
ESA’s Technology Transfer Programme Office
Euroopan avaruusjärjestö ESA - ESTEC
Keplerlaan 1, 2200 AG, Noordwijk ZH
Alankomaat
Puhelin: +31 (0) 71 565 6208
Faksi: +31 (0) 71 565 6635
Sähköposti: ttp @ esa.int
Internet: http://www.esa.int/ttp

Related Links