ESA title
Ensimmäinen automaattinen rahtialus ATV sai nimen Jules Vernen mukaan.
Agency

Jules Verne, omalaatuinen avaruusmatkaaja

11/04/2002 442 views 1 likes
ESA / Space in Member States / Finland

Se näyttää ylikokoiselta säilykepurkilta, mutta se on ensimmäinen eurooppalainen varsinainen avaruudessa liikkumaan ja siellä operoimaan suunniteltu suurikokoinen avaruusalus. Automaattinen rahtialus ATV on tehty kuljettamaan ruokaa, tarvikkeita, tieteellisiä koelaitteita, polttoainetta, happea ja muita tarveaineita kansainväliselle avaruusasemalle vuodesta 2004 alkaen. Ensimmäinen sellainen on valmistumassa parhaillaan ESTECissä, Hollannissa.

Nyt tiistaina uusi eurooppalaisalus sai nimen: Jules Verne. Verne oli 1800-luvun ranskalainen tieteiskirjailija, joka kutkutteli ihmisten mieliä aivan uudenlaisilla ja omalaatuisilla matkakertomuksillaan. Maasta Kuuhun, Matka Maan keskipisteeseen, ja monet muut hänen teoksensa ovat innostaneet osaltaan tulevaisuuden avaruusmatkaajiakin.

“Vernen kertomukset saivat varmasti monet meistä haaveilemaan tulevaisuudesta”, sanoi Robert Lainé, ATV:n projektipäällikkö uuden aluksen nimenjulkistustilaisuudessa Euroopan avaruustekniikan tutkimuskeskuksessa ESTECissä nyt tiistaina. “Teemme osaltamme ESAssa tulevaisuutta mahdolliseksi muun muassa tällä rahtialuksellamme”, hän lisäsi.

 

Jules Verne matkalla akustiseen testaukseen.
Jules Verne matkalla akustiseen testaukseen.

Kansainvälinen avaruusasema tarvitsee toimiakseen säännöllisesti kuljetuksia Maasta, minkä lisäksi sen korkeutta pitää aina välillä nostaa. Koska asemalta ei heitetä roskia - eikä mitään muutakaan - avaruuteen, pitää kaikki ylös viety tavara tuoda takaisin Maahan, mihin tarvitaan miehitettyjen avaruusalusten lisäksi miehittämättömiä rahtialuksia. Tällä hetkellä venäläinen Progress on ainoa miehittämätön rahtialus, joka toimittaa sukkulalentojen ja Sojuz-alusten lisäksi tavaraa avaruusasemalle. Ariane 5-kantoraketilla matkaan laukaistava Jules Verne on siihen verrattuna kolme kertaa suurempi, mutta se ei tee Progress-aluksia tarpeettomiksi: aseman jatkuvan toiminnan kannalta on hyvä, että käytössä on kaksi toisistaan riippumatonta systeemiä, minkä lisäksi jokaiselle avaruusasemayhteistyöhön osallistuvalle maalle on jaettu oma osuutensa huoltolennoista. Jos ESA ei tekisi omaa rahtialustaan, pitäisi sen ostaa palvelut joko Yhdysvalloista tai Venäjältä.

Jules Verne tarjoaa lisäksi monia mahdollisuuksia tulevaisuudessa, sillä aluksesta on helppo kehittää versioita erilaisille lennoille - se voisi periaatteessa olla myös oma itsenäinen avaruusasema, joka pysyisi kiertoradalla yli puolen vuoden ajan. Alus edustaa teknisesti myös alan huippua, sillä se kykenee telakoitumaan automaattisesti avaruusasemaan (tai mihin muuhun tahansa kohteeseen kiertoradalla) muutaman senttimetrin tarkkuudella ja toiminnaltaan se on hyvin itsenäinen.

Jules Verne on kuin aseman ylimääräinen moduli siihen telakoituneena ollessaan.
Jules Verne on kuin aseman ylimääräinen moduli siihen telakoituneena ollessaan.

Aluksen päätarkoitus on kuitenkin avaruusaseman huoltolennot, ja tällä haavaa suunnitelmissa on ainakin kahdeksan alusta. Niiden suunnittelussa ja tekemisessä on mukana 30 yhtiötä kymmenestä Euroopan maasta (ei kuitenkaan Suomesta) sekä kahdeksan yhtiötä Yhdysvalloista sekä Venäjältä. Päävastuu aluksen suunnittelusta sekä ensimmäisen tekemisestä on ranskalaisella EADS Launch Vehicles -yhtiöllä.

Lisätietoja:
ESA Media Relations Office
Tel.: +33(0)1.53.69.7155
Fax: +33(0)1.53.69.7690

Related Links

Related Links