ESA title
Ariane 5:n uusi raskas versio on taas laukaisuvalmiina.
Agency

Kymmenen tonnin Ariane 5:n uusi laukaisuyritys keskiviikkona

11/12/2002 332 views 1 likes
ESA / Space in Member States / Finland

Arianespace on rullannut uuden raskaan Ariane 5 -kantoraketin uudelleen laukaisualustalleen ja pyrkii laukaisemaan sen matkaan illalla. Marraskuun lopun keskeytyneen lähtölaskennan jälkeen laukaisualustan vetysytyttimet on vaihdettu ja uusi Ariane on taas valmis matkaan.

Arianen lento 157 jouduttiin keskeyttämään 28. marraskuuta vain muutamaa sekuntia ennen päämoottorin käynnistämistä tiedonsiirtohäiriön vuoksi. Laukaisualustassa olevat vetysytyttimet toimivat normaalisti, mutta laukaisua valvova tietokone ei saanut vahvistusta sytyttimien syttymisestä, joten se keskeytti määräysten mukaisesti lähtölaskennan. Sytyttimiä käytetään Vulcain 2 -päämoottorista ennen käynnistystä tulevan vetykaasun polttamiseen, jotta kaasu ei kerääntyisi ja räjähtäisi moottorin käynnistyksen yhteydessä.

Sytyttimet on asennettu laukaisualustaan, eivätkä ne ole itse kantorakettiin kuuluva osa, joten laukaisun keskeyttäminen ei vaikuttanut Ariane 5:n lentokelpoisuuteen. Viime viikon aikana tehdyissä kokeissa havaittiin, etteivät sytyttimien toiminnasta ilmoittavat sensorit toimineet normaalisti, joten vika on pystytty paikantamaan ja korjaamaan. Lisäksi sytyttimet on vaihdettu uusiin.

Kantoraketti on kuljetettu huoltohallistaan takaisin laukaisualustalle nyt tiistaina ja laukaisuikkuna avautuu 19.22 paikallista aikaa keskiviikkona 11. joulukuuta; Suomessa kello on tuolloin jo 00:22 torstain puolella. Laukaisu on mahdollinen vähän vajaan tunnin ajan klo 01:14 Suomen aikaa saakka.

Ariane 5:n uuden kymmenen tonnin kuorman avaruuteen nostamaan kykenevän version kuormana on kaksi tietoliikennesatelliittia. Ensimmäisenä laukaisun jälkeen raketista irtoaa Eutelsatin HOT BIRD TM 7 TV-satelliitti ja sen jälkeen muutaman minuutin päästä Arianen nokasta irroitetaan raskalainen teknologiantestaussatelliitti Stentor. Ariane 5 on suunniteltu laukaisemaan kerralla avaruuteen kaksi satelliittia, joten sen ensimmäinen raskas versio pääsee heti näyttämään tätä ominaisuutta.

Related Links

Related Links