ESA title
Mars’ moon Phobos
Agency

Marsin suuremman kuun syntyperän arvoitus on ratkeamassa

17/10/2008 750 views 1 likes
ESA / Space in Member States / Finland

Eurooppalaiset avaruustutkijat ovat löytämässä ratkaisun Marsin suuremman kuun, Phoboksen, alkuperään. ESAn Mars Express -avaruusluotain on tehnyt useita Phoboksen ohilentoja, joiden aikana kerättyjen tietojen perusteella kuu vaikuttaa melko varmasti olevan pikemminkin "kivikasa" kuin yksittäinen, kiinteä kappale. Arvoitukseksi kuitenkin jää, mistä kiviaines on peräisin.

Siinä missä Maalla on vain yksi kuu, on Marsilla on kaksi pientä kuuta. Phobos on kuista suurempi. Se on epäsäännöllinen perunan näköinen avaruuskivimöhkäle, joka on kooltaan vain 27 x 22 x 19 km.

Viime kesän kuluessa Mars Express teki useita Phoboksen lähiohituksia. Lähes kaikilla ohituslennoilla luotain otti kuvia korkearesoluutioisella stereokameralla (HRSC). Berliinin vapaan yliopiston tutkijan Gerhard Neukumin johtama työryhmä laatii näiden kuvien ja aiemmin kerättyjen tietojen avulla Phoboksesta entistä tarkemman kolmiulotteisen mallin, jonka avulla kuun tilavuus voidaan määritellä aiempaa täsmällisemmin.

Lisäksi Mars Expressin radiolaitteistoa hyödyntävä MaRS- tutkimusryhmä tutki Kölnin yliopiston Reinin ympäristötutkimuksen instituutissa työskentelevän Martin Pätzoldin johdolla perusteellisesti luotaimen radiosignaaleja, jotka se lähetti erään lähimpää Phobosta kulkeneen ohilennon aikana. Työryhmä mittasi taajuuden muutokset, jotka syntyivät Phoboksen painovoiman vetäessä luotainta puoleensa. MaRS-työryhmän jäsenet, Münchenissä sijaitsevan Saksan puolustusvoimien yliopiston Tom Andert ja Belgian kuninkaallisen observatorion Pascal Rosenblatt, laskevat näiden tietojen avulla kuun tarkan massan. "Ryhmän tämänhetkinen arvio Phoboksen massasta on 1,072 10 16 kg eli noin yksi miljardisosa Maan massasta."

Tutkijat pystyvät laskemaan paino- ja tilavuustietojen avulla kuun tiheyden. Tästä tulee uusi, tärkeä johtolanka etsittäessä vastausta kuun syntyyn.

Photo mosaic of Phobos in super resolution
Photo mosaic of Phobos in super resolution

Lisätietoja lehdistölle antavat:

Gerhard Neukum, HRSC Principal Investigator, Freie Universität Berlin, Germany
Email: gneukum @ zedat.fu-berlin.de

Martin Pätzold, MaRS Principal Investigator, Rheinisches Institut fuer Umweltforschung, University of Cologne
Email: Paetzold @ geo.uni-koeln.de

Pascal Rosenblatt, MaRS science team, Royal Observatory of Belgium
Email: Pascal.Rosenblatt @ oma.be

Tom Andert, Universität der Bundeswehr Muenchen, Germany
Email: Tom.Andert @ unibw-muenchen.de

Agustin Chicarro, ESA Mars Express Project Scientist
Email: Agustin.Chicarro @ esa.int

Related Links