ESA title
Agency

Seuraa Jules Verne -rahtialuksen viimeistä matkaa ESAn nettisivuilla

29/09/2008 251 views 1 likes
ESA / Space in Member States / Finland

ESAn avaruusrahtialus Jules Verne palaa Maahan tänään maanantaina 29. syyskuuta hieman kello 16.30:n jälkeen Suomen aikaa, kun se ohjataan syöksymään ilmakehään ja putoamaan turvalliselle alueelle Tyyneen valtamereen.

Euroopan ensimmäinen automaattinen avaruuden rahtialus, ATV, joka on nimetty tieteiskirjailija Jules Vernen mukaan, irtaantui kansainvälisestä avaruusasemasta syyskuun 5. päivänä. Sen tehtävänä oli kuljettaa asemalle rahtia, polttoainetta ja happea, ja tämän tehtävän se hoitikin esimerkillisesti. Asemasta irtaantumisen jälkeen ATV on lentänyt itsenäisesti kolmen viikon ajan, kunnes nyt se käyttää jäljellä olevan polttoaineensa kolmeen rakettimoottorin käyttöön, joilla 13,5 tonnia painava avaruusrahtari sysätään syöksymään Maan ilmakehään. Suurin osa aluksesta tuhoutuu ilmakehän kitkakuumennuksessa, mutta pieniä osia putoaa todennäköisesti Tyyneen valtamereen. Siksi pudotusalue on valittu siten, että alapuolella on mahdollisimman vähän asutusta; lisäksi alueella olevia lentokoneita sekä laivoja on varoitettu tapahtumasta.

Kaksi lentokonetta pyrkii kuitenkin mahdollisimman lähelle paikkaa, missä ATV putoaa mereen. ESAn ja NASAn tutkimuslaitteita kantavat koneet pyrkivät tekemään mahdollisimman tarkkoja havaintoja tapahtumasta, minkä lisäksi lähes suoraan yläpuolella olevan kansainvälisen avaruusaseman miehistö kuvaa aluetta venäläisellä FIALKA-instrumentilla. Se

Maahanpaluuta hallitaan ESAn Toulousessa, Ranskassa, olevasta ATV:n ohjauskeskuksesta, mistä tapahtumia päivitetään reaaliajassa myös internetiin. Voit seurata ATV-blogia tästä.