![]() |
Venus Express matkalla tutkimaan planeetan piileviä saloja
ESA PR 50-2005. Eurooppalainen Venus Express -luotain on asettunut onnistuneesti lentoradalleen, joka vie sen Maasta määränpäähänsä. Avaruusalus saavuttaa Venus-planeetan ensi huhtikuussa. Punaista planeettaa joulukuusta 2003 lähtien kiertäneen Mars Express -avaruusaluksen kanssa likipitäen samanlainen sisaralus Venus Express on toinen Euroopan avaruusjärjestön laukaisema planeettaluotain.
Suomen aikaa). Sojuzin ylin vaihe Fregat sytytettiin 9 minuutin lennon jälkeen, jolloin Venus Express jäi kiertämään Maata matalalle kiertoradalle. Toinen sytytys tunti ja 22 minuuttia myöhemmin sinkosi luotaimen interplanetaariselle radalle.
Saksan Darmstadtissa sijaitseva ESAn Euroopan avaruusoperaatiokeskus ESOC on saanut yhteyden Venus Expressiin. Alus on kääntynyt oikeaan asentoon aurinkoon nähden ja avannut aurinkopaneelinsa. Kaikki aluksen järjestelmät toimivat moitteettomasti, ja luotain on yhteydessä Maahan matalatehoantenninsa avulla. Kolmen päivän kuluttua se aloittaa lähettämään tietojaan myös suurtehoantennilla.
Venus Express loittonee parhaillaan Maasta ja on aloittanut viisi kuukautta kestävän, 350 miljoonaa kilometriä pitkän matkan aurinkokuntamme sisällä. Kun aluksen järjestelmien ja tutkimuslaitteiden tarkistukset on tehty ja niiden asianmukainen toiminta on varmistettu, asetetaan luotain lepotilaan, jossa se ottaa yhteyttä Maahan vain kerran päivässä. Aluksen ollessa tammikuussa puolimatkassa voidaan tarvittaessa tehdä ratakorjauksia. Kun Venus Express saapuu lähemmäksi kohdeplaneettaansa, joutuu se huomattavasti ankarampiin olosuhteisiin kuin punaista planeettaa lähestynyt Mars Express aikoinaan. Maahan verrattuna Venus on kooltaan samaa suuruusluokkaa, mutta Marsiin verrattuna sen massa on 7,6 kertainen ja vetovoima sen mukainen. Luotaimen on käynnistettävä päämoottorinsa 53 minuutin ajaksi, jotta se pystyy vastustamaan näin suurta vetovoimaa ja hidastamaan vauhtiaan 1,3 km/s. Näin se asettuu hyvin elliptiselle kiertoradalle Venuksen ympärillä. Valtaosa sen 570 kg:n polttoainevarastosta kuluu tähän ohjaustoimenpiteeseen.
Seuraavien päivien aikana moottori okäynnistetään useita kertoja uudelleen, jotta Venus Express pääsee lopulliselle toiminnalliselle kiertoradalleen, joka kulkee elliptisesti napojen yli ja jolla kiertoaika on 12 tuntia. Näin luotain pääsee 250 km:n etäisyydelle planeetan pinnasta ja toisaalta loittonee peräti 66 000 km:n päähän siitä. Näin saadaan sekä lähihavaintoja että yleiskuvaa planeetasta.
For Lisätietoja on saatavissa englanninkielisestä versiosta osoitteessa: http://www.esa.int/SPECIALS/Venus_Express/index.html Lisätietoja:
ESAn lehdistöosasto
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||