ESAESA Paikallistiedotus Suomi
   
Palvelut
KalenteriRSS feedsTilaa Bookmark and Share
 
 
 
 
 
printer friendly page
Rosetta asteroid fly-by
Artist's impression of Rosetta asteroid fly-by
Rosetta heräsi horroksestaan asteroidin kohtaamiseen
 
8 heinäkuuta 2008
Rosetta-luotaimen lennonjohtajat ovat juuri herättäneet Rosettan horroksestaan valmistellakseen sen 5. syyskuuta tapahtuvaan asteroidi Steinsin (2867) kohtaamiseen. ESA:n komeettaluotain tutkii tätä suhteellisen harvinaista asteroidia lentäessään sen ohitse matkallaan kohti 67/P Churyumov-Gerasimenko -komeettaa.
 
Maaliskuussa 2004 laukaistu Rosetta saavuttaa lopullisen määränpäänsä vasta vuonna 2014 matkattuaan yhteensä noin 6500 miljoonaakilometriä. Luotaimen ja Auringon välinen etäisyys sen lähestyessä komeettaa on noin 600 miljoonaa kilometriä eli 4 AU:ta (1 AU eli 1 astronominen yksikkö vastaa 150 miljoonaa kilometriä, joka on Maan ja Auringon keskimääräinen etäisyys).  
 
Rosetta on ohittanut matkallaan jo Maan kaksi kertaa ja Marsin kerran. Ohilentojen aikana se on napannut hieman planeettojen liike-energiaa itselleen, jotta se on saanut tarvittavaa lisävauhtia jatkaakseen matkaansa. Kolmannen ja viimeisen Maan ohituksen on määrä tapahtua marraskuussa 2009. Avaruusalus lentää myös kahden asteroidin ohi ja tutkii matkallaan niitä: ensimmäinen on asteroidi Steins (2867) tämän vuoden syyskuussa ja toinen Lutetiaa (21) kesäkuussa 2010. Ohittaessaan syyskuussa Steins-asteroidin on Rosetta matkustanut noin 3700 miljoonaa kilometriä ja on silloin 2,1 astronomisen yksikön etäisyydellä Auringosta.
 
 
13. marraskuuta 2007 olleen edellisen planeettaohituksen jälkeen Rosetta suuntasi kohti Marsin ja Jupiterin kiertoratojen välissä sijaitsevaa asteroidivyötä. Luotain asetettiin 27. maaliskuuta 2008 Auringon lähellä käytettävään horrostilaan kolmen kuukauden ajaksi. Joitakin luotaimen alijärjestelmiä asetettiin lepotilaan niiden käyttöiän optimoimiseksi (onhan tämä vasta avaruusmatkan tutkimusvaiheen alku).
 
 
Rosetta second Earth swing-by
Rosetta second Earth swing-by
Seuraava pysäkki on Steins
 
Rosetta on lähimpänä asteroidi Steinsiä 5. syyskuuta kello 20:37 Keski-Euroopan aikaa, jolloin sen etäisyys asteroidista on noin 800 kilometriä. Luotain kiitää asteroidin ohi suhteellisella nopeudella 8,6 km/s.

Ohitusta valmistellaan tarkastamalla ja testaamalla kaikki luotaimen laitteet heinäkuun aikana. Elokuun 4:nnen ja syyskuun 4:nnen päivän välillä avaruusluotaimen operaattorit testaavat luotaimen kykyä suorittaa optista navigointia: Steinsia jäljitetään visuaalisesti aluksessa olevien navigointikameroiden avulla, ja sen kiertoradan sijainti määritetään Maasta tehtävillä mittauksilla.
 
 
Rosetta
Rosetta’s deep-space journey
Ohilennon tehokas hyödyntäminen
 
Havaintojen avulla voidaan määrittää tämän suhteellisen harvinaisen E-tyypin (pääasiassa silikaateista ja basalteista muodostuneen) asteroidin luonnetta ja ympäristöä sekä testata Rosettan instrumentteja, joista suurin osa on käytössä ohilennon aikana.

Ohilennon aikana Rosetta ja sen mittalaitteet pusketaan suunnitltujen kykyjensä rajoille erityisesti siistä syystä, että luotain joudutaan asettamaan nopeaan kääntymisliikkeeseen sen ollessa lähimpänä asteroidia. Tämä ohjaustoimi on välttämätön, jotta asteroidi saadaan pysymään ohilennon aikana instrumenttien kuvakentässä. Tätä silmällä pitäen 24. maaliskuuta suoritettiin täydellinen ohilennon lentosimulointi, ja kokeiden avulla luotaimen kyky toimia halutusti pystyttiin varmistamaan.
 
 
Lisätietoja:
 
Gerhard Schwehm, ESA:n Rosetta-luotaimen avaruuslennon johtaja
Sähköposti: Gerhard.Schwehm @ esa.int
Rita Schulz, ESA:n Rosetta-projektin tutkija
Sähköposti: Rita.Schulz @ esa.int
Andrea Accomazzo, ESA:n Rosetta-luotaimen operatiivinen johtaja
Sähköposti: Andrea.Accomazzo @ esa.int

 
 
 
 
 
 
 
   Copyright 2000 - 2010 © European Space Agency. All rights reserved.