ESA title
Agency

Cluster-avaruusalukset suurimmalla etäisyydellä toisistaan

14/07/2005 346 views 1 likes
ESA / Space in Member States / Finland

ESAn neljästä samanlaisesta satelliitista koostuvan Cluster-satelliittiryhmän jäsenet juhlivat viidettä vuosipäiväänsä avaruudessa ennätyskaukana toisistaan. Satelliittien väliset etäisyydet on nostettu nyt suurimmilleen, jotta Maan magnetosfäärin tutkiminen kolmiulotteisesti onnistuu myös suuremmassa skaalassa.

Cluster-satelliitit laukaistiin avaruuteen kahdella raketilla kesällä 2000, joten ne ovat olleet avaruudessa nyt viisi vuotta. Näiden vuosien aikana satelliittinelikko on onnistunut keräämään monia merkittäviä tietoja Maan lähiavaruuden sähkömagneettisista ilmiöistä. Satelliitteja on neljä, jotta ne pystyvät tekemään havaintoja neljässä paikassa avaruutta samanaikaisesti - siten tutkijat saavat kolmiulotteisen kuvan silmin näkymättömistä tapahtumista lähiavaruudessamme.

Nyt Cluster-satelliittien väliset etäisyydet on nostettu ennätyssuuriksi. Kolme avaruusalusta olivat heinäkuun puolivälissä 10 000 kilometrin päässä toisistaan ja neljäs oli 1000 kilometrin päässä kolmannesta. Kyseessä oli yksi monimutkaisimmista ESAn avaruusalusten koskaan suorittamista manöövereistä: Clusterin uusi muodostelma saavutettiin kaksi kuukautta kestäneen työn tuloksena. ESAn Saksan Darmstadtissa sijaitsevassa Euroopan avaruusohjauskeskuksessa (ESOC) toimivat lennonjohtajat käynnistivät satelliittien uudelleenasemoinnin 26. toukokuuta, ja se kesti heinäkuun 14. päivään saakka.

Tehtävän suorittamisen aikana Cluster-satelliittien välinen etäisyys oli jo muuttunut viisi kertaa, vaihdellen 100 ja 5 000 kilometrin välillä. Kun Cluster-muodostelman kokoa muutetaan, mutta sen muoto pidetään koko ajan samanlaisena, on mahdollista tutkia Maan magnetosfääriä eri mittakaavoissa.

Nyt tämä uusi asymmetrinen lentomuodostelma tekee mahdolliseksi keskisuurten ja suurten ilmiöiden samanaikaisen mittauksen, ja muuntaa Clusterin kaikkien aikojen ensimmäiseksi useamman mittakaavan tutkimuslennoksi. Uuden muodostelman avulla voidaan samalla tutkia Maata ympäröivän plasman pienimuotoisten kineettisten prosessien ja magnetosfäärin suurimuotoisen morfologian välistä yhteyttä.

Clusterin planeettaamme ympäröivästä ja suojaavasta luonnollisesta magneettisesta suojakilvestä, magnetosfääristä, keräämät tiedot ovat jo auttaneet lisäämään ymmärtämystämme siitä, miten aurinkotuuli vaikuttaa Maan luonnolliseen ympäristöön. Tämä on tärkeätä myös jokapäiväisen elämämme kannalta, sillä voimakas Auringon aktiivisuus häiritsee maanpäällisiä viestintäverkkoja, voimajohtoja ja tietoliikennelinjoja.

Cluster-satelliittien tutkimuslaitteiden olennaisia osia on tehty Oulussa, missä Oulun yliopiston avaruustutkimusryhmä rakensi neljään Cluster-satelliittiin kuhunkin kaksi instrumenttia, sähkökenttää mittaavan EFW:n ja RAPID-hiukkastutkimuslaitteen. Suomalaistutkijat käyttävät myös runsaasti satelliittien mittaustietoja hyväkseen, sillä Maan lähiavaruuden olosuhteiden ja avaruussään tutkiminen on eräs maamme avainosaamisaloja.

Lisätietoja:

Hermann Opgenoorth
ESA, Cluster-ohjelman päällikkö
Sähköposti: hermann.opgenoorth @ esa.int

Philippe Escoubet
ESA, Cluster-ohjelman päätutkija
Sähköposti: philippe.escoubet @ esa.int

Related Links