ESAn Proba-satelliitti juhlii viidettä vuottaan avaruudessa

23 Lokakuu 2006

Proba-piensatelliitti laukaistiin avaruuteen 22.10.2001 testaamaan uutta teknologiaa osana ESAn GSTP-teknologiaohjelmaa (General Support Technology Programme). Satelliitti osoittautui kiertoradalla kyvykkääksi ja niin hyvin toimivaksi, että sitä päätettiin käyttää myös Maan tarkkailuun ja sen toiminta-aikaa jatkettiin.

Vaikka Proba (Project for On Board Autonomy) alun perin rakennettiin vain kaksivuotista lentoa varten, on se erinomaisten järjestelmiensä ansiosta jatkanut toimintaansa moitteettomasti ja näin todistanut piensatelliittien soveltuvan niin uusien teknologioiden edulliseen testaamiseen kuin tekemään kunnollista avaruustutkimustakin.

Kooltaan vaivaiset 60 x 60 x 80 cm oleva satelliitti ohjaa itse itseään ja hallitsee automaattisesti navigoinnin, toimintansa hallinnan, tehtävien oikean ajoituksen sekä hyötykuorman laitteiden hallinnan. Satelliitin kaksi kuvantamisinstrumenttia – CHRIS-spektrometri (Compact High Resolution Imaging Spectrometer) ja pankromaattinen HRC-kamera (High Resolution Camera) – ovat ottaneet yli 10 000 kuvaa reilusta 1 000 kohteesta. Myös satelliitin kahdelta tutkimuslaitteelta – SREM-säteilyilmaisimelta (Standard Radiation Environment Monitor) ja avaruusromua tarkkailevalta DEBIE-instrumentilta (Debris Evaluator) – on saatu merkittävää tietoa.

DEBIE on pitkälti suomalaisvalmisteinen laite, joka perustuu englantilaisen, Canterburyssa sijaitsevan UniSpace Kent -yhtiön kehittämään ilmaisinprototyyppiin. Laite pystyy havaitsemaan ja mittaamaan kiertoradalla olevia pieniä mikrometeoroideja ja avaruusromun palasia, joita ei pystytä havaitsemaan Maan päältä kaukoputkin tai tutkalaitteilla. DEBIEn lentoversion on suunnitellut ja rakentanut Patria Oyj:n Tampereella sijaitseva avaruuselektroniikkaosasto ja sen valmistamiseen ovat osallistuneet myös mm. Oxford Instruments Analytical Oy (joka tuolloin tunnettiin vielä nimellä Metorex International) sekä Space Systems Finland.

Tulevaisuus

Niau, French Polynesia
Niau, French Polynesia (Proba)

Viime vuosina edullisia piensatelliitteja on kehitetty pidemmälle ja niillä on tehty onnistuneita lentoja, ja näyttääkin siltä, että niillä on suuri merkitys tulevaisuuden avaruustutkimuksessa. "Proban käyttäjät ovat ilmaisseet toivovansa, että satelliitin lento jatkuisi vielä pitkään yli sen viisivuotispäivän", kertoo ESAn kolmansien osapuolten lentoihin keskittyvän TPM-ohjelman (Third Party Missions) johtaja Bianca Hoersch.

Copyright 2000 - 2014 © European Space Agency. All rights reserved.