ESA title
Kamppailua epätasaisen jään halki Artisen Kaaren tutkimusretkellä
Agency

ESAn satelliitti ohjaa pohjoisen tutkimusmatkailijat läpi sulavan merijään

18/06/2007 393 views 1 likes
ESA / Space in Member States / Finland

Kaksi belgialaista tutkimusmatkailijaa lähestyy parhaillaan hurjan 2000-kilometrisen retkensä päätä. Kansainväliseen polaarivuoteen liittyvän tutkimusmatkan kohtalo olisi saattanut olla vaakalaudalla, ellei apuna olisi ollut ESAn Envisat-ympäristötutkimussatelliitti. Se auttoi heidän reitinvalinnassaan, kun Lincolnin meren jäälautat alkoivat yllättäen pilkkoutua.

Alan Hubert ja Dixie Dansercoer ovat keränneet koko tutkimusmatkansa ajan tietoa ESAn CryoSat-2-satelliittia varten. Kokeneina napa-alueen retkeilijöinä he ovat tottuneet äärimmäisen ankariin, vaarallisiin ja fyysisesti vaativiin olosuhteisiin, jotka liittyvät heidän kolmen ja puolen kuukauden kestävään vaellukseensa Venäjältä Pohjoisnavan kautta Grönlantiin. Hyvin kylmät lämpötilat, kovat tuulet ja jään railot eivät tulleet heille siis yllätyksinä.

He kuitenkin kohtasivat toisenlaisen odottamattoman ja vaarallisen haasteen lähestyessään Grönlannin rantaviivaa - Lincolnin meren alueella Pohjoisella Jäämerellä tapahtui odottamaton ja kaoottinen jään lohkeileminen. Vaarallisuutensa lisäksi napajään mureneminen tuotti retkeilijöille haasteen, kun heillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kiertää avoimen meren alue.

Merijäätä Naresin salmessa Grönlannin ja Kanadan välissä
Merijäätä Naresin salmessa Grönlannin ja Kanadan välissä

Kohdatessaan ongelmat ja joutuessaan tekemään kriittisiä valintoja Alainia ja Dixietä auttoivat ESAn Envisat-satelliitin mittaukset. Säästä riippumaton ASAR-tutka (Advanced Synthetic Aperture Radar) sekä optisen alueen MERIS-kamera (Medium Resolution Imaging Spectrometer) olivat apuna, kun Tanskan Kansallisen avaruuskeskuksen Leif Toudal Pedersenin analysoi jääolosuhteita retkikunnan reitillä.

Satelliittikuvien avustuksella Leif pystyi auttamaan tutkimusretkikuntaa näiden pyrkiessä välttämään hajoavan ahtojään aluetta Robsonin salmessa Grönlannin ja Kanadan pohjoisosassa sijaitsevan Ellesmeren saaren välissä. Hänen ansiostaan retkikunnan reitti ohjattiin turvallisempien jääolosuhteiden alueelle kauemmas itään.

Merijään hajoamista Lincolnin merellä, Pohjoisella Jäämerellä
Merijään hajoamista Lincolnin merellä, Pohjoisella Jäämerellä

"Huomasin satelliittikuvista, että retkikunta oli matkalla hyvin vaikeisiin ja vaarallisiin olosuhteisiin suurien alueiden ollessa vain ohuen jään peitossa tai sulana", kuvailee Leif Toudal Pedersen. "Onneksi pystyin seuraamaan jääolosuhteiden muuttumista ja jään liikettä Envisatin ASAR-instrumentin jatkuvan seurannan ansiosta. Yhdistettynä automaattiseen kuvankäsittelulyjärjestelmään ja päivittäisiin mosaiikkikuviin MERIS-instrumentilta, se auttoi ennustamaan turvalliset ja vaaralliset alueet jäälakeuksilla. Välitin tiedot Alainille ja Dixielle Kansainvälisen Polaarisäätiön kautta.

Muutos Arktisen Kaaren tutkimusretkikunnan reitissä vaarallisen alueen välttämiseksi
Muutos Arktisen Kaaren tutkimusretkikunnan reitissä vaarallisen alueen välttämiseksi

Alainin ja Dixien "Arktisen kaaren tutkimusretkikunta" on osa Kansainvälistä Polaarivuotta 2007-2008. Alain Hubert ja Dixie Dansercoer aloittivat pitkän matkansa astumalla merijäälle Siperian rannikolla 1. maaliskuuta 2007 ja ovat sen jälkeen taivaltaneet hurjat 1600 kilometriä vetäen kumpikin 130 kilon rekiä, jotka sisältävät muonaa ja varusteita. Matkansa aikana nämä kaksi pelotonta matkalaista myötävaikuttavat vuonna 2009 laukaistavaksi suunnitellun Cryosat-2-lennon valmisteluun mittaamalla jään paksuuden tasaisin väliajoin. Näitä tietoja käyttävät vuorostaan tutkijat arvioidakseen ilmastomallien arvioiden paikkansapitävyyttä. Mittausten perusteella pystytään myös parantamaan Cryosat-2:n aikanaan tekemiä karttoja merijään vahvuudesta.

Cryosat-2 mittaamassa jään paksuutta
Cryosat-2 mittaamassa jään paksuutta

Ollessaan pysyvällä jääpeitteellä kun matkaa oli alle 50 kilometriä jäljellä Alain Hubert kommentoi 10. kesäkuuta "Olemme päässeet vetiseltä Lincolnin meren jääalueelta pois taivallettuamme siellä viimeiset viikot ja voimme todeta jään olevan taas vanhempaa ja kestävämpää. En pysty vieläkään ymmärtämään Lincolnin meren tapahtumia. Uskon kuitenkin ongelmien olevan takana ja voimme keskittyä matkamme viimeiseen taipaleeseen paljon rauhallisemmin mielin."

Arktisen Kaaren tutkimusretkikunta suunnitteli alunperin jatkavansa Etelä-Grönlantiin asti, mutta huonot jääolosuhteet ovat tehneet matkanteosta niin hidasta, että päätös alkuperäiseen määränpäähän jatkamisesta tehdään kunhan retkeilijät pääsevät kovalle maalle.

Lumipeitteen mittauksia Cryosat-2:sta varten
Lumipeitteen mittauksia Cryosat-2:sta varten

Tulevaisuudessa on odotettavissa vielä nykyistäkin parempia työkaluja merijään olosuhteiden mittaamiseen ESAn GMES-ohjelman (Global Monitoring for Environment and Security) puitteissa ja Sentinel-sarjan satelliittien ansiosta. Kaikki sarjan satelliitin on suunniteltu vastaamaan nopeasti käyttäjien vaatimuksiin. Sentinel-1 SAR-tutkasatelliittien joukon tehtävänä on tarjota nopeat säästä riippumattomat korkean erotuskyvyn jääkartat laajoista alueista pitkiltäkin ajoilta helpottamaan laivojen liikennöintiä ja jäänmurtajien toimintaa.

Alain Hubertin ja Dixie Dansercoeren kokemukset osoittavat, että pohjoiset retkikunnat muodostavat myös yhden, vaikkakin pienen käyttäjäkunnan, jolle ESAn uudesta satelliittikehityksestä on hyötyä.

Related Links