ESA title
Uudet astronautit esiteltiin tänään ESAn päämajassa Pariisissa
Agency

Euroopan uudet astronautit julkistettiin

20/05/2009 1803 views 2 likes
ESA / Space in Member States / Finland

Euroopan avaruusjärjestön ESAn astronauttiryhmän uudet jäsenet kerrottiin julkisuuteen hetki sitten. Nyt ryhmässä olevan kahdeksan avaruuslentäjän joukkoon liittyy kuusi uutta astronauttia, joiden joukossa on myös pohjoismaiden edustaja: tanskalainen Anreas Morgensen. Suomalainen oli myös hyvin lähellä paikkaa astronauttiryhmässä.

Valitut uudet astronautit ovat:

1. Samantha Cristoforetti, Italia
2. Alexander Gerst, Saksa
3. Andreas Mogensen, Tanska
4. Luca Parmitano, Italia
5. Timothy Peake, Iso-Britannia
6. Thomas Pesquet, Ranska

Uudet astronautit aloittavat peruskoulutuksensa Euroopan astronauttikeskuksessa EAC:ssa Kölnissä, Saksassa ja voivat päästä lentämään Kansainväliselle avaruusasemalle vuodesta 2013 alkaen. Alun perin tavoitteena oli valita neljä uutta avaruuslentäjää, mutta kuuden henkilön valitsemiseen päädyttiin ottamalla huomioon myös Italian avaruusjärjestön ASI:n ja NASAn välinen yhteistyösopimus; Sekä ESAn että Italian tavoitteena on ylläpitää yhtä eurooppalaista astronauttiryhmää, joten kansallisten sopimusten mukaan sovittujen lentojen astronautit otetaan mukaan ESAn astronauttiryhmään.

ESA käynnisti uusien astronauttien haun 19. toukokuuta 2008 pyytämällä hakemuksia kaikkien jäsenmaidensa kyvykkäiltä kansalaisilta. Ensimmäistä kertaa haku suoritettiin koko ESAn jäsenmaiden laajuudessa keskitetysti, siinä missä aikaisemmin astronautit on esivalittu kansallisin testein vain ESAn miehitettyjen avaruuslentojen ohjelmaan osallistuvissa maissa. Näin ollen hakemuksia pyydettiin myös Suomesta ja suomalaisilla oli ensimmäistä kertaa todellinen mahdollisuus päästä astronautiksi.

Astronautit valittiin ensimmäistä kertaa kaikki ESAn jäsenmaat kattaneella haulla.
Astronautit valittiin ensimmäistä kertaa kaikki ESAn jäsenmaat kattaneella haulla.

Lähes 10 000 kiinnostunutta jätti määräpäivään mennessä hakemuksensa. Kuukauden kestäneen hakuajan aikana 8413 astronautin työstä kiinnostunutta pääsi automaattisen karsinnan jälkeen ensimmäiseen vaiheeseen, minkä jälkeen kandidaattien määrää karsittiin lukuisin psykologisin ja lääketieteellisin testein sekä ammatillisin perustein.

Suomesta hakemuksia jätettiin 336 kappaetta ja Suomi olikin väkilukuun suhteutettuna aktiivisin hakuun osallistunut maa: hakemuksia oli kaikkiaan 4% kaikista jätetyistä hakemuksista. Hakijoista Suomessa 283 oli miehiä ja 58 naisia.

Suomalaisastronautti oli lopulta hyvin lähellä, sillä viimeisen kymmenen kandidaatin joukossa oli yksi suomalainen, Helsingin yliopiston vaitöskirjatutkija, biologi Jussi Lehtonen. Hän, kuten kaikki karsinnan jälkeen jäljellä olleet ehdokkaat, olisi siten ollut täysin kykenevä avaruuslentäjäksi.

Mukana alkuvaiheita pitemmälle olivat myös mm. Ilmatieteen laitoksen tutkijat Sini Merikallio ja Noora Partamies, Space Systems Finlandissa työskentelevä Matti Anttila ja Kuopion yliopiston tietojenkäsittelytieteen assistentti Marko Hassinen.

Related Links