Ferrarilla Marsiin?

Ferrarit pysyvät Maassa, mutta Mars Express lähtee ensi kesänä avaruuteen.
18 Syyskuu 2002

Maranellon punaiset autot eivät ole lähdössä Marsiin, mutta ESAn Mars Express -luotain tulee viemään pienen näytteen Ferrarin kuuluisaa punaista maalia punaista planeettaa kiertämään. Erityisesti suunniteltu lasisäiliö, FRED, liitettiin viimeisiä testejään läpikäyvään ensimmäiseen eurooppalaiseen Mars-luotaimeen nyt keskiviikkona Toulousessa.

Suomalaiskuskeja F1-radoilla härnäävillä punaisilla Ferrareilla ja avaruusaluksilla on paljon yhteistä. Molemmissa käytetään huipputekniikkaa ja työnnetään koko ajan osaamisen rajoja kauemmaksi. Kilparadoilla uusien materiaalien, aerodynamiikan ja elektroniikan avulla nipistetään sekuntien sadasosia kierrosajoista, mutta avaruudessa luotettava, kevyt ja mahdollisimman suorituskykyinen tekniikka on elinehto. Tämän lisäksi Mars Express -luotaimella ja Ferrarilla on myös toinen yhtäläisyys: ne molemmat edustavat parasta eurooppalaista tietotaitoa omilla aloillaan.

Ferrarin punaisen maalitilkan lennättämisen naapuriplaneetallemme on siten symbolinen teko (sekä luonnollisesti jännittävä PR-temppu). Maalin sisältävän lasisäiliön valmistaminen ja testaaminen on maksanut minimaalisesti, eikä sillä ole vaikutusta aluksen massaan tai tieteelliseen suorituskykyyn, mutta se vie osaltaan Marsiin palasen mantereemme elämäntavan henkeä. Punaisilla urheiluautoilla ja formulasirkuksella ei ole suurta merkitystä arkipäivän elämän kannalta, kuten avaruustutkimuskaan ei tuota suoraan välitöntä konkreettista hyötyä: sen sijaan kilpailu, jännityksen kaipuu ja tuntemattoman tutkiminen ovat kaikki olennaisia ihmisluonteen ominaisuuksia.

FRED kiinni Mars Expressiin

FRED on "space qualified" - virallisesti avaruuskelpoinen.

Toulousessa, Intespace-yhtiön testitiloissa pidettyyn seremoniaan oli kerääntynyt suuri joukko Ferrareista ja Marsista kiinnostuneita toimittaja ja projektin parissa työskenteleviä. Ferrarin kuuluisa punainen maali "Rosso Corsa" sai virallisen avaruuslaatusertifikaatin ja maalia sisältävä säiliö FRED (Ferrari RED container) ruuvattiin kiinni alukseen. Mars Expressin mukana maali saa nopeinta kyytiä, mitä Ferrari koskaan on tehnyt - ja tulee tekemään pitkään aikaan tulevaisuudessa. Suurimmilaan Mars Expressin nopeus tulee olemaan 10800 km/h, kun se rynnistää Maan kiertoradalta kohti Marsia.

"Avaruusalukset ovat nopeita, mutta tyydymme osaltamme nopeuksien parantamiseen kilparadoilla ja siten kilpailuissa voittamiseen", totesi Ferrari-yhtiön edustaja Fredrico Ferretti ja vakuutti, että yhtiö tulee pitäytymään ainakin toistaiseksi Maan pinnalla ja siellä etenkin kilparadoilla. "Emme tule laukaisemaan Ferraria kiertoradalle, vaan jätämme avaruustoimen ESAlle."

Mars Express laukaistaan Baikonurista matkaan alkukesästä 2003.

ESAn tiedeohjelman johtaja David Southwood sanoi puolestaan tilaisuudessa olevansa erinomaisen ylpeä siitä, että Ferrari on menestynyt niin hyvin ja toivoi, että osa sen menestyksestä johdattuisi myös Mars Expressille yhteistyön johdosta. "Tämä serermonia on tärkeä symbolinen askel luotaimen tiellä kohti laukaisua ensi kesänä. Vaikka olemme tehneet ja teemme edelleen kaikkemme onnistumisen eteen, ei pieni onnenkantamoinen ole koskaan pahaksi."

"Mars Express on ensimmäinen eurooppalainen lento Marsiin, planeetalle, joka on kiehtonut ihmismieltä kautta aikojen. Luotaimen ja sen pienen laskeutujan, Beagle 2:n, lähettämät tiedot auttavat osaltaan selvittämään yhä paremmin naapuriplaneettamme kummallisia pinnanmuotoja, outoa olemusta ja sen syntyhistoriaa. Luotain tulee etsimään myös vettä, ja se saattaa mahdollisesti löytää myös merkkejä elämästä", luetteli ESAn pääjohtaja Antonio Rodotà tilaisuudessa Mars Expressin tehtäviä.

Lisätietoa:

Hugo Marée
Ferrari/Mars Express
Project Co-ordinator
+33(0)1.5369.7106 or
+31(0)71.565.3183

tai

ESA Media Relations Service
+33(0)1.53.69.7155
+33(0)1.53.69.7690

Copyright 2000 - 2014 © European Space Agency. All rights reserved.