Mars eurooppalaisin silmin: Mars Express lähetti ensimmäiset tiedot Maahan

ESA PR 05-2004. Marsia kiertämään joulukuun 25. päivänä saapunut ESAn Mars Express on pian lopullisella kiertoradallaan punaisen planeetan ympärillä. Se kiertää Marsia napojen kautta kulkevalla radalla ja on aloittanut jo tieteellisten havaintojen tekemisen. Ensimmäiset tulokset näyttävät hyvin lupaavilta, kuten oheinen tarkka kuva Marsin pinnasta osoittaa.

Vaikka Mars Expressissä olevat seitsemän tieteellistä tutkimuslaitetta ovat vielä ennen varsinaisten havaintojen aloittamista suoritettavassa kalibrointivaiheessa, ovat ne alkaneet jo kerätä hämmästyttäviä tuloksia. Marsista on saatu mm. ensimmäiset korkearesoluutiokuvat ja spektrimittaukset.

Mars Express otti ensimmäisen vaikuttavan stereovärikuvan korkearesoluutioisella stereokamerallaan 14. tammikuuta 2004 ollessaan 275 kilometrin korkeudella Marsin pinnan yläpuolella. Kuva on nähtävissä ESAn internet-sivuilla osoitteessa http://mars.esa.int

Tämä HRSC-stereokameran ottama kuva näyttää osan 1700 km pitkästä ja 65 km leveästä vyöhykkeestä etelä-pohjois–suunnassa Marsin pinnalla olevan valtavan kanjonin, Valles Marinerisin, alueelta. Kyseessä on ensimmäinen tämän kokoinen kuva, joka näyttää Marsin pintaa erittäin tarkkana (12 metriä / pikseli) väri- ja 3D-kuvana. Marsin pinnasta otetun kuvan koko pinta-ala (ylhäällä vasemmalla oleva osa) vastaa 120 000 neliökilometriä. Kuvan alempi osaa näyttää saman alueen perspektiivikuvana, aivan kuin se olisi otettu matalalla lentävästä lentokoneesta.

Tämä perspektiivikuva muodostettiin tietokoneella alkuperäisestä stereokuvamateriaalista. Kuva näyttää maisemaa, jota veden aiheuttama eroosio on suurimmilta osin muovannut ajan kuluessa; vesi on siirtänyt mukanaan miljoonia kuutiokilometrejä kiviä, jolloin nyt vuorijonoina, laaksoina ja tasankoina näkyvät maaperän piirteet ovat syntyneet.

HRSC-kamera on vain yksi Mars Expressin mieltä kutkuttavien tietojen keräämiseen käytettävistä instrumenteista. Luotain tekee mm. havaintoja Marsin pinnasta ja sen alla olevista kerrostumista jopa parin kilometrin syvyydestä. Mars Expressin laitteet tekevät havaintoja myös mineraaleista, ajan myötä ohentuneesta ilmakehästä ja veden sijainnista.

Luotaimessa on mukana myös suomalaista tekniikkaa, joka on toiminut luotettavasti. Patria valmisti luotaimen tehonjakoyksikön ja Ilmatieteen laitos toimitti Aspera-nimiseen hiukkastutkimuslaitteeseen tietokonejärjestelmän ja - ohjelmiston. Ilmatieteen laitos oli mukana myös Asperan suunnittelussa ja ottaa osaa aktiivisesti sen tieteelliseen ohjelmaan. Ilmatieteen laitos myös hyödyntää luotaimen välittämiä tietoja tieteellisessä tutkimuksessa.

ESA järjestää tiedotusvälineiden edustajille tiedotustilaisuuden perjantaina 23. tammikuuta klo 11:00 ESAn avaruuslennonjohtokeskuksessa ESOCissa, Darmstadtissa, Saksassa. Tilaisuudessa kerrotaan tarkemmin Mars Expressin lupaavasti alkaneesta tieteellisestä tutkimusmatkasta punaiselle planeetalle ja paikalla on mahdollisuus kiinnostavien haastattelujen tekemiseen.

ESAn hallintoneuvoston puheenjohtajana toimiva Saksan koulutus- ja tutkimusministeri Edelgard Bulmahn, ESAn tiedeohjelmien johtaja professori David Southwood ja Mars Expressissä olevien havaintolaitteiden päätutkijat esittävät ensimmäisiä tietoja ja tuloksia.

Tiedotustilaisuudessa esitetään myös vaikuttava kolmiulotteinen video Marsin pinnan kuuluisista maamerkeistä - ensimmäistä kertaa eurooppalaisin silmin Marsin kiertoradalta nähtynä.

Lisätietoja saa osoitteesta:

ESA Media Relations Office
Tel: +33(0)1.53.69.7155
Fax: +33(0)1.53.69.7690

Copyright 2000 - 2014 © European Space Agency. All rights reserved.