Tuija Pulkkinen ja magnetosfäärin mallinnusongelmat

Naispresidentin johtamassa Suomessa ei sukupuoli ole enää olennainen asia, kun nuoret valitsevat oikeaa alaansa. Niinpä naisten osuus fyysikoista, tähtitieteilijöistä ja avaruustutkijoista nousee koko ajan, ja myös tekniset alat seuraavat perässä. Naiseus ei enää ole este tutkijan etenemiselle urallaan. Tai ainakin niin olettaisi: siitä huolimatta monet naiset törmäävät lopulta urallaan lasikattoon, jonka yläpuolelle pääsevät vain miehet. Näin on onneksi yhä vähemmän ja vähemmän, mistä kiitos kuuluu Tuija Pulkkisen kaltaisille tutkijoille.

"En voi valittaa omalta kohdaltani, sillä olen pärjännyt hyvin", kertoo Pulkkinen Los Alamosin tutkimuskaupungista Kalliovuorten juurelta Uudesta Meksikosta. "Tosin asenteissa on edelleen monessa paikassa korjaamista, sillä usein esimerkiksi kollegan puhelimeen vastatessani, soittaja kuvittelee minun olevan sihteeri. Samoin kokouksissa, joissa olen ainoa nainen paikalla, jotkut olettavat automaattisesti, että toimin kokouksen sihteerinä. Myös palkka-asioissa saa olla todella tarkkana, jotta saisi saman kuin miehet."

Tähän mennessä Tuija Pulkkinen on työskennellyt pääasiassa Ilmatieteen laitoksen avaruustutkimusryhmässä, joka nykyisin tunnetaan ajan hengen mukaisesti nimellä Avaruus ja yläilmakehä -tulosyksikkö. Hän on ollut myös kahteen otteeseen vierailevana tutkijana Yhdysvalloissa, Goddardin avaruustutkimuskeskuksessa ja Coloradon yliopistossa, ja nyt parhaillaan hän on vuoden kestävällä sapattivapaalla Los Alamosin kansallisessa laboratoriossa tutkimassa siellä olevia laajoja magnetosfäärimittausarkistoja. Tutkimustyön ohessa Pulkkinen on osallistunut Euroopan avaruusjärjestön aurinkokuntatutkimuksen työryhmän toimintaan, mikä on tuonut myös eurooppalaiset eri alojen avaruustutkijat sekä tiede- ja teollisuuspolitiikan hänelle tutuiksi.

"Olen tosin voinut työskennellä niin Suomessa kuin ulkomaillakin sellaisten ihmisen kanssa, jotka ovat ottaneet minut tasavertaisena mukaan tiedeyhteisöön ja antaneet kaikki mahdolliset haasteet."

Suomen ensimmäinen teoreettisen fysiikan naistohtori

Kun Tuija Pulkkinen oli ylioppilas syntymäkaupungissaan Lappeenrannassa, hänen mielessään olivat joko suomen kielen tai fysiikan opiskelu. Koska ura äidinkielen opettajana ei kuitenkaan tuntunut kiinnostavalta, hän valitsi fysiikan. Ja siitä alkaen sattuma johdatti häntä kohti avaruutta: "Luin teoreettista fysiikkaa ja hain alaa, jossa voisi yhdistää kokeelliset mittaukset ja teoreettisen analyysin. Kun valmistuin keväällä 1987, oli Ilmatieteen laitoksella aloitettu vain paria vuotta aikaisemmin avaruuslaitteiden rakentaminen ja sinne haettiin lisää väkeä. Hain sinne, koska porukka vaikutti mukavalta, ja sillä tiellä olen edelleen."

Ilmatieteen laitoksella hän keskittyi tutkimaan maapallon plasmaympäristöä ja hän kehitti väitöstutkimuksessaan mallin, jolla voitiin mallintaa lähiavaruuden magneettikenttää. Väitöskirja hyväksyttiin helmikuussa 1992, jolloin Pulkkisesta tuli Suomen ensimmäinen teoreettisessa fysiikassa väitellyt naistutkija; lisäksi arvosana väitöskirjasta oli erinomainen. Lisää tunnustusta tuli muutamaa vuotta myöhemmin Amerikasta, kun Pulkkiselle annettiin keväällä 1998 Amerikan geofysiikan unionin nuoren tutkijan arvostettu palkinto, James B. Macelwane -mitali. Perusteluissa todettiin, että Pulkkinen oli ikäluokkansa parhaita tutkijoita ja on saavuttanut jo kolmekymppisenä tason, joka on hyvin harvinainen minkä tahansa ikäiselle tutkijalle.

Yhä edelleen Pulkkisen probleemit liikkuvat Maan lähiavaruuden sähkömagneettisessa olemuksessa, niin sanotussa avaruussäässä. "Yksi tutkimusaiheistani on magnetosfäärin sähkökentän vaihteluiden vaikutus avaruusmyrskyjen aikana syntyvän Maata kiertävän rengasvirran kiihdytykseen", kertoo Pulkkinen Los Alamosin tutkimusprojektiinsa viitaten. "Yritämme täällä hakea metodia, jolla sähkökenttää voisi mallintaa paremmin. Pyrimme yhdistämään suurta magnetosfäärin havaintoaineistoa empiiriseen mallinnukseen, mutta ongelmia on edelleen niin mittausten tulkinnassa kuin matemaattisen mallin tekemisessäkin." Teoreettisen tiedon lisäksi Los Alamosin laboratorio on kiinnostunut magnetosfäärin sisäosien hiukkaskiihdytysprosesseista siksi, että operoi monia satelliitteja, ja satelliitit ovat alttiita magnetosfäärin häiriöille, eli avaruusmyrskyille.

Magnetosfäärin metkuja pienessä ja suuressa mittakaavassa

ESAn Cluster-satelliitit ovat olleet myös olennaisessa osassa Pulkkisen tutkimuksissa. Cluster on neljän samanlaisen magnetosfääriä mittaavan satelliitin ryhmä, jossa satelliittien välimatkoja on muutettu noin sadasta kilometristä kymmeneen tuhanteen metreihin. Kun Cluster-muodostelman kokoa muutetaan, mutta sen muoto pidetään koko ajan samanlaisena, on mahdollista tutkia Maan magnetosfääriä eri mittakaavoissa. "Cluster-satelliitit ovat tuoneet valtavasti uutta juuri minun mielestäni talla hetkellä mielenkiintoisimmasta alueesta, ns. mesoskaalan ilmiöistä", kertoo Pulkkinen ja jatkaa: "Suuren skaalan ja pienen mittakaavan ilmiöitä voidaan kuvata kumpaakin omilla teorioillaan, mutta niiden väliin jää alue, jota ei pystytä kunnolla käsittelemään. Tämä kattaa juuri magnetosfäärin ilmiöt, jotka ovat kooltaan muutamasta sadasta kilometristä noin 10 000 kilometriin, eli ne osuvat juuri Cluster-satelliittien havaintoalueeseen."

"ESAn osuus suomalaisen avaruustutkimuksen ja Ilmatieteen laitoksen tutkimuksen kehittymisessä on ollut ratkaisevan tärkeä", tunnustaa Pulkkinen. "Myös oman kehitykseni kannalta suomalaisen avaruustoiminnan laajentuminen on tietysti ollut valtavan tärkeää, sillä olen oppinut paljon paitsi magnetosfaarin tutkimuksesta, niin myös ilmakehän tutkimuksesta, planeettojen magnetosfäärien ja ilmakehien tutkimuksesta sekä komeettojen kiehtovasta maailmasta."

Astrofysiikka sopii naisille!

Tuija Pulkkinen on osaltaan ollut varmasti tekemässä Ilmatieteen laitoksen avaruustutkimusryhmästä poikkeuksellisen naisvaltaista, mutta se ei ole suinkaan määrätietoinen tarkoitus. "Ilmatieteen laitos on vetänyt puoleensa naisia ilman että olemme tehneet asialle mitään", puolustaa Pulkkinen ja selittää: "Meitä vain tuli 1980-luvun lopulla yhtaikaa useampia nuoria naisia jatko-opiskelijoiksi, mikä ehkä muutti työyhteisöä helpommaksi naisille tulla. Emme ole harrastaneet aktiivista naispolitiikkaa, ellei siksi lasketa taistelua ikuista kahvinkeittäjän roolia vastaan tai alastonkuvien saamista pois tietokonesalin ruudunsäästäjistä."

Vaikka työelämä on muuttunut vuosikymmenessä rajusti, eikä naistutkija ole enää harvinaisuus fysikaalisteknisilläkään aloilla, on naisten verkottuminen edelleen heikompaa ja heitä pyydetään miehiä vähemmän haastaviin tehtäviin. Pulkkinen yrittääkin tietoisesti auttaa nuoria naisia etenemään urallaan, minkä lisäksi hän jaksaa suositella avaruusalaa nuorille naisopiskelijoille: "Tämä sopii loistavasti naisille, sillä työn moninaisuus vaatii useamman asian yhtäaikaista hallintaa, joka kuulemma naisilta onnistuu miehiä paremmin. Fysiikka on lisäksi hauskaa, sillä siinä voi ymmärtää luonnon toimintaperiaatteita ja rakentaa matemaattisia malleja kuin palapeliä, jonka puuttuvia osia haetaan joskus kauankin. Niiden löytyminen on sitten sitäkin hauskempaa."

Lopuksi Pulkkinen lisää vielä yhden avaruusalan bonuksen. "Tiedeyhteisössä toimiminen avartaa näkemyksiä ja työssä pääsee matkustamaan maailman joka kolkkaan. Olen tavannut kaikkialla mukavia ihmisiä, joista vuosien varrella on tullut erittäin hyviä ystäviä. On ihanaa työskennellä eri kansallisuuksien kanssa, kulttuurieroista huolimatta – tai pikemminkin juuri niiden vuoksi."