ESAn pääjohtaja Jean-Jacques Dordain, neljäkymmentä vuotta sitten ihminen astui jalallaan ensimmäisen kerran Kuun pinnalle. Mitä se merkitsi?

Niin, mitä se merkitsi silloin? Silloin se merkitsi sitä, että amerikkalainen teknologia oli neuvostoliittolaista teknologiaa edellä, koska Kuun pintaan työnnettiin Amerikan lippua kantava tanko. Tänä päivänä katsomme asiaa aivan eri näkökulmasta. Kaikkein tärkeimpänä asiana ei enää pidetä sitä, että juuri Amerikan lippu vietiin Kuuhun ensimmäiseksi. Mielestäni merkittävin seikka, joka myös tullaan muistamaan paljon kauemmin, on se, että silloin astronautit näkivät Maan oikeasta perspektiivistä: he näkivät Maan muistuttavan pientä universumissa leijailevaa golfpalloa. He toivat Maahan näkemyksen maailmanlaajuisesta tulevaisuudestamme, jonka mukaan meidän ei pidä ajatella tulevaisuutta yksittäisen ihmisen kannalta vaan pikemminkin globaalisti. Ensimmäisen Kuussa käynnin merkitys on nykyään siis hyvin erilainen kuin 40 vuotta sitten.  
 

	Rosetta image of the Moon

Tuleeko ihminen käymään vielä uudestaan Kuussa? Jos tulee, niin kenen rahoittamana?
 
Kyllä, olen varma, että ihminen käy vielä Kuussa. Kuu on vain kolmen vuorokauden matkan päässä Maasta, ja vähän yli sata vuotta sitten matkustettiin kolmessa vuorokaudessa Pariisista Marseilleen, joten mikään ei varmasti estä meitä menemästä vielä uudelleen Kuuhun. Tavoitteena ei kuitenkaan olisi enää jonkin maan lipun vieminen sinne. Matkan tarkoituksena olisi käyttää Kuuta yhtenä osana luontaista ympäristöämme tieteellisen tutkimuksen edistämiseksi tai sellaisen varoitusjärjestelmän luomiseksi, joilla varoitettaisiin Maata sitä uhkaavista asteroideista tai muista taivaankappaleista. Lisäksi Kuusta voitaisiin tuoda Maahan lisää luonnonvaroja. Kuu on mielestäni osa luonnollista ympäristöämme, ja olen varma siitä, että ihminen tulee vielä käymään siellä. Kuuhun tullaan kuitenkin menemään yhdessä eikä enää kilpailevina kansakuntina.
 
 
Tuleeko Eurooppa vielä järjestämään tutkimusmatkoja Kuuhun? Milloin ja millä varoilla?
 
Uskon, että Euroopalla tulee olemaan keskeinen rooli Kuuhun kohdistuvilla kansainvälisillä tutkimusmatkoilla. Millä varoilla sinne mennään, sitä emme tiedä vielä. Siitä päätetään poliittisella tasolla, eikä meidän järjestössämme. Tosiasiahan on se, että Eurooppa on tänä päivänä riippuvainen muista, jos se haluaa tehdä Kuuhun miehitettyjä lentoja. Ja koska olemme riippuvaisia muista, emme voi käynnistää hankkeita yksin. Pystymme ainoastaan osallistumaan Yhdysvaltojen johtamiin tutkimusohjelmiin. Euroopalla on aivan varmasti hyödyllistä tekniikkaa tarjottavanaan aloilla, joilla väittäisin meidän olevan maailman parhaita, mutta hankkeiden käynnistämiseen ne eivät riitä. Yhtenä mahdollisuutena on siis Euroopan osallistuminen Yhdysvaltojen johtamaan tutkimusohjelmaan.

Toisena mahdollisuutena on, että Eurooppa kehittäisi tekniikkaansa ja kykyjään siten, että se pystyisi itse käynnistämään hankkeita. Mutta tällainen skenaario olisi hyvin vaativa, koska se edellyttäisi ennen kaikkea uusien järjestelmien luomista, erityisesti mitä tulee miehitettyjen avaruuslentojen tekemiseen. Siihen tarvittaisiin korkean tason poliittinen päätös sekä poliittisella tasolla käytävää keskustelua Euroopan asemasta Kuun tutkimusohjelmiin liittyen.

Milloin? Se riippuu nähdäkseni pääasiassa Yhdysvaltain tämänhetkisestä suunnitelmasta. Ajankohtaisten tietojen mukaan Yhdysvallat aikoo lähettää miehitetyn lennon Kuuhun vuoteen 2020 mennessä. Mielestäni päivämäärällä ei kuitenkaan ole tässä asiassa suurta merkitystä. Emme puhu enää mistään kilpailusta, joten meillä on aikaa. Ellei lentoa saada valmisteltua vuodelle 2020, se siirtyy vuodelle 2025 – vuodella ei ole niin väliä. Sadan vuoden päästä kukaan ei kiinnitä huomiota siihen, käytiinkö Kuussa uudestaan vuonna 2020 vai 2025, ja siksi me Euroopan avaruusjärjestössä asetamme etusijalle tieteen tekemisen ja lyhytaikaisten hyötyjen tuottamisen kansalaisille. Olen kuitenkin täysin vakuuttunut siitä, että ihminen tulee käymään uudelleen Kuussa – meneepä siihen sitten vielä 10 tai 20 vuotta.
 
 
Miksi taloudellisesti vaikeassa tilanteessa tulisi käyttää varoja Kuuhun?
 
Useistakin syistä. Ensinnäkin Maan kaukaista tulevaisuutta ei voida arvioida ottamatta huomioon sen ympäristöä, johon Kuu ja Mars kuuluvat. Planeettamme ei ole eristyksissä, emmekä voi ajatella sen tulevaisuutta täysin irrallaan muista planeetoista. Ensimmäisenä syynä on siis valmistautua tulevaisuuteen kauaskantoisesti ajatellen. Toisekseen meidän on kehitettävä innovatiivista teknologiaa. Kuuhun suuntautuvien lentojen järjestämiseksi on välttämätöntä kehittää monia eri tekniikan alueita, jotka ovat vielä alikehittyneitä, esimerkiksi resurssien kierrättäminen. Emme voi viedä Kuuhun jokaista vesilitraa, jokaista happilitraa ja jokaista ruokakiloa, jonka astronautit tarvitsevat pysyäkseen hengissä. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän on kierrätettävä resursseja Kuussa niin paljon kuin mahdollista tuottaaksemme vettä ja happea ja kasvaattaaksemme kasveja. Tällaisilla tekniikoilla, joita pyrimme tällä hetkellä kehittämään ja joita tarvitsemme perustaaksemme Kuu-aseman, tulee olemaan suuri vaikutus Maassa tapahtuvaan resurssien kierrätykseen. Kolmas syy on, että meidän on luotava haasteellisia projekteja nuorempia sukupolvia varten, jotta pystymme säilyttämään parhaiden ja kyvykkäimpien nuorten mielenkiinnon tiedettä ja tekniikkaa kohtaan. Valitettavasti useimmissa kehittyneissä maissa lahjakkailla nuorilla ei näytä olevan kiinnostusta näitä aloja kohtaan, mutta uskon vakaasti, että tämäntyyppiset hankkeet saavat osaltaan heidän kiinnostuksensa tiedettä ja tekniikkaa kohtaan heräämään.
 
 
Missä te, ESAn pääjohtaja, olitte 40 vuotta sitten, kun ihminen laskeutui Kuun pinnalle, ja mitä te ajattelitte siitä?
 
Muistan hyvin, missä olin silloin: sen illan vietin television ääressä. Muistan myös saaneeni insinöörin paperini heinäkuun 20. päivä keskipäivällä. Olin valmis insinööri, joten lähdin ansaitulle lomalle. Sinä iltana olin Lounais-Ranskassa eräässä pienessä kylässä ja katselin televisiota. Silloin Kuussa käynti vaikutti minusta unelmalta, tekniseltä saavutukselta, jonka kaikista seurauksista en ollut aivan selvillä. Minä vain nautin tapahtumasta oppimatta siitä sen kummempaa. Samana päivänä minusta tuli kuitenkin avaruusteknologiaan pätevä insinööri, ja tässä sitä ollaan, edelleen avaruuden kanssa tekemisissä!

Kiitos paljon.