![]() |
Sukkula Atlantis jätti avaruusasemalle suomalaista tekniikkaa
Eurooppalainen laboratoriomoduuli Columbus liitettiin viime viikolla kansainväliseen avaruusasemaan ja avaruussukkula Atlantis lähti onnistuneen vierailunsa jälkeen kotimatkalle nyt sunnuntaina. Astronautit asensivat Columbuksen ulkopuolelle monia erilaisia koelaitteita, joiden mukana on myös suomalaistekoinen Debie 2 -instrumentti. Debie 2 (DEBris In Orbit Evaluator – 2) on pienikokoinen mittalaite, joka havaitsee avaruuden mikrometeoroidien ja pienten avaruusromun hiukkasten esiintymistiheyttä. Laitteen ensimmäinen versio lentää Proba-nimisen teknologian testaamiseen tehdyn satelliitin mukana kiertoradalla ja nyt sen toinen versio on asennettu Columbus-laboratoriomoduulin ulkopuolella sijaitsevaan laitetelineeseen osana eurooppalaisen teknologian testipakettia.
Ulkoinen teline ja siihen asennetut testilaitteet ovat olennainen osa Columbuksen tutkimustyötä, sillä vaikka suuri osa tutkimuksesta tehdään laboratorion sisällä, vaatii osa mittalaitteista ja testikappaleista suoraa kosketusta avaruuden kanssa. Debie 2 on tällainen, sillä se rekisteröi laitteen kahteen ilmaisinyksikköön osuvia pienhiukkasia.
Mikrometeoroidien törmäystodennäköisyys satelliittien ja avaruusalusten kanssa kasvaa tasaisesti, joten asian tarkka tutkiminen on yhä tärkeämpää. Columbuksen asentamisen aikana tehdyn avaruuskävelyn aikana tästä saatiin konkreettinen merkki, kun avaruusaseman ulkopuolella olevasta kädensijasta löytyi teräväreunainen iskujälki. Avaruusasema on suojattu pieniä iskuja vastaan, mutta monet satelliitit ovat hyvin haavoittuvia. Debie voisi olla tulevaisuudessa eräänlainen satelliittien henkivartija, joka laittaisi satelliitin varotilaan, mikäli se joutuu avaruudessa alueelle, missä on keskimääräistä enemmän pienhiukkasia.
Myöhemmin keväällä avaruusasemaan liitetään japanilaisten laboratoriomoduuli Kibo, jonka mukana on myös suomalaistekoinen mittalaite. MAXI on taivaan röntgensäteilylähteitä automaattisesti kartoittava laite, jonka ilmaisimet on tehnyt Oxford Instruments Analytical Oy. Laitteen parempi versio on suunnitteilla asennettavaksi myöhemmin Columbukseen.
Ensi vuodeksi suunnitellulla lennolla aseman ulkopuolelle asennetaan myös avaruuden alkeishiukkasia tutkiva mittalaite nimeltä AMS (Alpha Magnetic Spectrometer), jonka avulla pyritään selvittämään maailmankaikkeuden mustan aineen sekä antimaterian salaisuuksia. Tämän laitteiston tekemisessä on mukana Turun Yliopisto. Lisätietoja Toimitusjohtaja Mika Jahkola, Space Systems Finland Oy Puh.: 0400 623 734 Email: mika.jahkola @ ssf.fi
Toimialajohtaja Kimmo Myllyoja, Patria Oyj
| ||||||||||||||||||||||||||||