Avaruus 2007 -näyttely avautuu

9 Marraskuu 2007

ESA osallistuu Suomen Ilmailumuseossa lauantaina avautuvaan Avaruus 2007 -näyttelyyn ja tuo avajaisviikonloppuun koko joukon asiantuntijoitaan. Päävieraaksi saapuu ruotsalaisastronautti Christer Fuglesang.

Neljän kuukauden ajan Ilmailumuseossa Vantaalla avoinna oleva näyttely kertoo avaruudesta ja avaruuslentämisestä monesta eri näkökulmasta. Historiaosuus katsoo miten viisi avaruusajan vuosikymmentä ovat tuoneet meidät tähän nykyhetkeen, missä edessä ovat turistilennot avaruuteen sekä pian lopullisesti valmistuva avaruusasema. Samalla Suomi on ollut 20 vuoden ajan mukana Euroopan avaruusjärjestön toiminnassa, ensin liitännäisjäsenenä ja sitten varsinaisena jäsenenä, ja tänä aikana Suomessa on tehty yllättävän paljon avaruustekniikkaa; näyttelyssä on esillä alkuperäiset mallikappaleet lähes kaikista suomalaisista avaruuslaitteista.

Näyttelyn elämyksellisessä puolessa kävijät voivat tutustua painottomuuslentokoneisiin, lentää itse Mars-lentokoneeksi muutettua Draken-simulaattoria sekä tuntea avaruuden kylmyyttä. Planetaariossa voi tutustua tähtitaivaaseen ja Ursan osasto selittää avaruuden olemusta koko maailmankaikkeuden mittakaavassa.

Tuleva viikonloppu on näyttelyn avajaisviikonloppu, jonka ajan museoon on ilmainen sisäänpääsy ja niin museolla kuin Helsingin keskustassa Yliopistolla järjestetään Suomessa ainutlaatuinen avaruusaiheinen esitelmäsarja.

Lauantaina 10. marraskuuta esitelmät ovat Helsingin Yliopiston päärakennuksen luentosalissa 1:

  • 11.00 Venus paljastaa salaisuuksiaan: Venus Expressin uusia tietoja naapuriplaneetaltamme (Oliver Witasse, ESA)
  • 11.45 Mars-kulkijoiden matkassa: tuoreimmat tiedot Punaiselta planeetalta (Sini Merikallio, Ilmatieteen laitos)
  • 12.15 Laskeutuminen Saturnuksen Titan-kuun pinnalle: Huygens löysi uuden maailman (Jean- Pierre Lebreton, ESA)
  • 13.00 Indoor Frisbee! Frisbee-tapahtuma luentosalissa Christer Fuglesangin kanssa (jaossa hänen nimikirjoituksellaan varustettuja ESA-frisbee-kiekkoja)
  • 13.45 Eurooppalainen avaruuslentokone: miten ja milloin turistina avaruuteen? (Robert Lainé, EADS Astrium)
  • 14.30 Matka avaruudessa STS-116 -lennolla (Christer Fuglesang, ESA)

Esitelmien jälkeen ohjelma jatkuu Ilmailumuseolla klo 16.00 Suomen avaruusteollisuuden esittelyllä. Sen jälkeen klo 16.30 Christer Fuglesang jakaa nimikirjoituksia ja vastaa kysymyksiin. Museo suljetaan tämän jälkeen.

Sunnuntaina 11. marraskuuta kaikki esitelmät pidetään Ilmailumuseon auditoriossa:

  • 12.00 Suomi avaruudessa (Kimmo Kanto, Tekes)
  • 12.30 Euroopan avaruusjärjestö (Rosita Suenson, ESA)
  • 13.00 Kansainvälinen polaarivuosi auttaa avaruussään ymmärtämisessä (Kirsti Kauristie, Ilmatieteen laitos)
  • 13.30 Maa avaruudesta katsottuna (Einar-Arne Herland, ESA)
  • 14.00 Maailmankaikkeuden suurimmat räjähdykset (Diana Hannikainen)
  • 14.30 Planck vie ajan ja avaruuden alkuun (Hannu Kurki-Suonio, Helsingin yliopisto)
  • 15.00 Uusi kuva Auringosta (Marjaana Lindborg)
  • 15.30 Supikoira, suomalainen suuri harrastajaraketti (Tommi Berg ja Eero Alkkiomäki)

Ilmailumuseo sijaitsee Helsinki-Vantaan lentoaseman vieressä osoitteessa Tietotie 3. Lentoaseman sisääntuloväyliltä on viitoitus museolle. Lauantaina ja sunnuntaina Senaatintorin ja Ilmailumuseon väliä kulkee yleisölle ilmainen bussi, jonka aikataulut ovat näyttelyn nettisivuilla osoitteessa www.avaruus2007.net.

Avajaisviikonlopun jälkeen näyttely on avoinna Ilmailumuseon ollessa avoinna, eli joka päivä klo 11- 18. Mahdollisuus käydä tutustumassa lentämiseen normaalia korkeammalla ja nopeammin päättyy helmikuun 28. päivänä 2008.

Tiedotustilaisuus toimittajille

Näyttelyn tiedotustilaisuus järjestetään perjantaina 9.11. klo 15 Ilmailumuseon auditoriossa. Tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus tutustua rakentuvaan näyttelyyn ja varata Christer Fuglesangin haastatteluaikoja lauantaille. Tilaisuudessa ovat mukana Huygens-lennon projektipäällikkö Jean- Pierre Lebreton, Venus-tutkija Olivier Witasse, näyttelyn tuottaja Jari Mäkinen, Tekesin avaruustoimintojen johtaja Kimmo Kanto ja ESAn tiedottaja Rosita Suenson.

Lisätietoja:

Jari Mäkinen
näyttelyn tuottaja
puh. 040 5509198

Aino Laine
tiedottaja, Tekes
puh. 050 5577712

Copyright 2000 - 2014 © European Space Agency. All rights reserved.