ESA title
Mir sukkulasta kuvattuna Uuden-Seelannin yläpuolella.
Agency

Mirin maahanpaluu tapahtunee 22. maaliskuuta 2001

19/03/2001 193 views 1 likes
ESA / Space in Member States / Finland

Viimeisimpien arvioiden mukaan venäläisten avaruusasema Mir palautetaan Maahan 22. maaliskuuta ja sen ilmakehän kuumennuksesta selvinneet osat loiskahtavat Tyyneen valtamereen kello 08:21 Suomen aikaa.

Mirin kiertoradan korkeus on viime viikkojen aikana pudonnut luontaisesti noin 1,8 km päivässä, kunnes 16. maaliskuuta se oli saavuttanut noin 235 km:n korkeuden.

Tällä hetkellä Mir on asetettu pyörimään hitaasti pitkittäisakselinsa ympäri ja sen laitteet toimivat normaalisti. Sähköntuotto ja paine aseman sisällä ovat sopivia.

Moskovan lähellä sijaitseva lennonjohto (TsUP) ilmoitti maaliskuun 15. päivänä, että Mirin pudottaminen tapahtuu viimeisimmän strategian mukaan torstaina 22. päivänä illalla Suomen aikaan. Seuraava suunnitelma vahvistetaan 20. päivänä.

Mirin maahanpaluun aikataulu

Aseman ratakorkeuden annetaan pudota noin 220 kilometriin, mikä saavutetaan arvioiden mukaan 21. maaliskuuta (-1/+2 vuorokautta). Kun tämä korkeus on saavutettu, käynnistetään varsinaiset pudotukseen johtavat toimet: aseman asennonsäätö- ja hallintalaitteet käynnistetään ja Mir käännetään siten, että hidastuspolton tekevä Progress-alus osoittaa eteenpäin.

22. maaliskuuta suoritetaan kolmen radaltapudotuspolton sarja:

  • Ensimmäinen poltto noin 03:53 Moskovan aikaa, eli 02:53 Suomen aikaa. Impulssi on 7,7 m/s.

     

  • Toinen poltto seuraavalla kierroksella, noin 05:22 Moskovan aikaa, 04:22 Suomen aikaa. Impulssi jälleen 7,7 m/s.

     

  • Kolmas ja lopullinen poltto, kaksi kierrosta myöhemmin, noin 08:28 - 08:48 Moskovan aikaa, 07:28 - 07:48 Suomen aikaa. Ilmpulssi 20,3 m/s.

Ensimmäiset kaksi polttoa tehdään Progress-aluksen päämoottorilla, mutta lopullisessa poltossa Progress käyttää myös ohjausmoottoreitaan tehon maksimoimiseksi. Asema pitää itse huolta asennostaan ratapolttojen, pudotukseen valmistelujen ja itse putoamisen aikana omien ohjausmoottoriensa avulla.

Kolmen polton sarja tuo aseman määrätyn putoamiskohdan päälle noin 82 km korkeudelle, mistä lopullinen putoaminen alkaa.

Mir saapuu ilmakehään noin 09:05 Moskovan aikaa, eli noin 8:05 Suomen aikaa, jolloin sen jäljellejäävät osat loiskahtavat eteläiseen Tyyneen valtamereen noin 09:21 Moskovan aikaa, eli 8:21 Suomen aikaa.

Tavoitteena oleva putoamiskohta sijaitsee kohdassa noin 47°S/ 140° W.

Maahanpaluusuunnitelma vahvistetaan 20. maaliskuuta, jolloin siihen saatetaan tehdä vielä täsmennyksiä.

Related Links

Related Links