ESA title
192 henkilöä on edelleen mukana astronauttikarsinnassa
Agency

ESAn astronauttivalinta etenee

24/09/2008 372 views 1 likes
ESA / Space in Member States / Finland

Uusien eurooppalaisten astronauttien valintaprosessi on mennyt askeleen eteenpäin, kun psykologisten testien ensimmäinen vaihe on saatu päätökseen. Tästä eteenpäin mukana valinnassa on 192 eri Euroopan maista tulevaa erittäin kyvykästä henkilöä, joilla kaikilla on mahdollisuus päästä mukaan ESAn astronauttiryhmään.

Psykologisten kokeiden ensimmäisessä vaiheessa kandidaatteja testattiin tietokoneavusteisella menetelmällä, missä heidän kognitiivisia ominaisuuksiaan kartoitettiin. Kyseessä olivat muistia, psykomotorista toimintaa, useiden samanaikaisten tehtävien suorittamista, kielellisiä ominaisuuksia ja visuaalista hahmottamista koskevat testit.

Toinen vaihe

Astronautteja haettiin Suomestakin viime toukokuussa.
Astronautteja haettiin Suomestakin viime toukokuussa.

Lähes 10 000 henkilöä haki mukaan astronauttivalintaan ESAn kesäkuun 18. päivänä päättyneessä haussa, joista 8413 henkilöä täytti kaikki vaaditut kriteerit. Näistä 918 valittiin mukaan psykologisten testien ensimmäiseen vaiheeseen.

Ensimmäisen vaiheen päätyttyä jatkoon valittiin 192 henkilöä, jotka on kutsuttu mukaan psykologisten kokeiden toiseen vaiheeseen. Nämä alkoivat Euroopan astronauttikeskuksessa EAC:ssa, Kölnissä, Saksassa, syyskuun 15. päivänä ja jatkuvat joulukuun puoliväliin asti.

Psykologisten kokeiden toinen vaihe koostuu haastatteluista, tietokonesimulaatioista, työryhmätyöskentelystä, roolipeliharjoituksista ja käyttäytymiskokeista. Testejä valvovat niin ESAn asiantuntijat kuin ulkopuoliset psykologitkin.

Uusia kykylä

Uudet avaruuslentäjät liittyvät mukaan ESAn astronauttiryhmään
Uudet avaruuslentäjät liittyvät mukaan ESAn astronauttiryhmään

"Odotan todella ensi vuoden kevättä, kun voimme toivottaa uudet jäsenet mukaan Euroopan astronauttiryhmään", sanoi ESAn miehitettyjen avaruuslentojen johtaja Simonetta Di Pippo ja jatkoi: "Tämä mielessäni teemme työtoverieni kanssa kovasti työtä saadaksemme eteenpäin uusia eurooppalaisia avaruushankkeita, joita voisimme esittää marraskuussa kokoontuvalle ESAn ministerikokoukselle hyväksyttäväksi. Nämä hankkeet, kunhan ne hyväksytään, tuovat uusia haasteita myös valittaville uusille kyvyille, jotka tulevat mukaan ESAn astronauttiryhmään, ja tasoittavat Euroopan kansalaisten tietä yhä korkeammalle, mahdollisesti jopa Kuuhun saakka."

Lääketieteellinen arviointi

Euroopan astronauttikeskus EAC sijaitsee Kölnissä, Saksassa.
Euroopan astronauttikeskus EAC sijaitsee Kölnissä, Saksassa.

Seuraavassa vaiheessa noin 80 kandidaattia kutsutaan yksityiskohtaisiin lääketieteellisiin kokeisiin, jotka tehdään tammi-helmikuussa 2009. Niiden jälkeen noin 40 kandidaattia haastatellaan virallisesti mahdollisina uusina astronautteina ja näistä neljälle tarjotaan paikkaa Euroopan astronauttiryhmässä kesällä 2009. Valitut uudet astronautit aloittavat peruskoulutuksensa Euroopan astronauttikeskuksessa lähes välittömästi.

"Olemme hyvässä vauhdissa näiden kyvykkäiden miesten ja naisten valinnassa", iloitsee Gerhard Thiele, ESAn astronauttikeskuksen astronauttiryhmän päällikkö, joka toimii myös astronauttivalinnan projektipäällikkönä. "Olen erittäin vaikuttunut erilaisten asiantuntijaryhmien tekemästä työstä uusien astronauttien valinnassa. He ovat seulomassa ammattimaisesti ja järjestelmällisesti lukuisten pätevien henkilöiden joukosta muutamia erinomaisen kyvykkäitä yksilöitä, jotka pääsevät lopulta toteuttamaan haaveensa. Olen itse jättänyt paikkani aktiiviastronauttina kolme vuotta sitten, ja minulla on nyt suuri kunnia olla mukana valitsemassa uusia kasvoja Euroopan miehitetyille avaruuslennoille."

Related Links