| | |  | MetOp kiertoradallaan | | MetOp-A otettiin virallisesti hyötykäyttöön
21 toukokuuta 2007 Viime lokakuussa laukaistu uusi eurooppalainen sääsatelliitti MetOp-A on otettu virallisesti arkiseen hyötykäyttöön, kertoo satelliitin operoinnista vastaava EUMETSAT. MetOp-A on ensimmäinen eurooppalainen maapallon napojen kautta kulkevalla radalla oleva sääsatelliitti ja sen merkitys Suomelle on varsin suuri. MetOp-A lähetti ensimmäiset tietonsa avaruudesta jo kaksi päivää
laukaisunsa jälkeen, mutta kaikkien mittalaitteiden käyttöönotto ja
niiden tekemien havaintojen varmentaminen sekä kalibrointi on vienyt
puolen vuoden ajan. Nyt satelliitin kaikki mittalaitteet toimivat
operationaalisessa toiminnassa vaadittavalla tarkkuudella ja
luottavuudella, ja siten MetOp-A julistettiin virallisesti
käyttöönotetuksi toukokuun 15. päivänä. Satelliitti tuottaa nyt
rutiininomaisesti aikaisempaa olennaisesti tarkempia havaintoja
lämpötilasta ja ilmankosteudesta, tuulista ja otsonista sekä muista
kasvihuonekaasuista, kuten hiilidioksidista, typen oksideista ja
metaanista.
MetOp-A tutkii laitteillaan koko ilmakehää öin ja päivin, minkä
lisäksi se kerää paljon tietoja Maan ja merien pintakerroksista.
Verrattuna normaalisti käytettäviin, päiväntasaajan yläpuolella 36
000 kilometrin korkeudessa oleviin ns. geostationaarisiin
sääsatelliitteihin, pystyy napojen kautta matalalla kiertoradalla
kulkeva satelliitti tekemään tarkempia havaintoja koko maapallon
pinnasta. Tämän vuoksi erityisesti napa-alueiden ympäristöistä
saatavat havainnot ovat olennaisesti aikaisempia parempia.
 | | | MetOp-A mittaa myös tuulen nopeutta ja suuntaa merien päällä | Uuden satelliitin avulla sääennusteiden tasoa pystytään parantamaan
ja satelliitin tuottamien tietojen avulla numeeristen
sääennustemallien käyttökelpoisuus pitenee jopa 10 vuorokauteen.
Sään ennustamisen lisäksi uudet havainnot parantavat myös globaalia
ilmaston seurantaa ja auttavat näin tiedemiehiä ymmärtämään
monimutkaisia kytkentöjä, jotka vaikuttavat maapallon ilmastoon.
Erityisesti otsonista ja muista kaasuista tehdyt havainnot tarjoavat
uuden näkökulman maapallon ympäristöongelmiin. |  | MetOp-A:n laukaisu | | Viime vuoden lokakuun 19. päivänä avaruuteen laukaistu MetOp-A on
ensimmäinen suunnitellusta kolmen satelliitin sarjasta, jotka
lähetetään kiertoradalle seuraavien 14 vuoden aikana. Satelliitit
muodostavat Euroopan sääsatelliittijärjestön EUMETSATin
polaarihavaintoverkon (EUMETSAT Polar System, eli EPS)
avaruusosuuden, minkä lisäksi olennaista systeemissä on tietojen
lähes reaaliaikaiseen jakamiseen ja käsittelyyn keskittynyt
maanpäällinen tietojärjestelmä.
MetOp-A:n operatiivisen havaintotoiminnan alkaminen on myös uusi
virstanpylväs USA:n ja Euroopan yhteisessä Joint Polar System -
hankkeessa. MetOp-A pystyy tarjoamaan yhdessä Yhdysvaltain meren- ja
ilmakehäntutkimushallinnon NOAAan napa-satelliitin kanssa
maailmanlaajuista havaintomateriaalia, joka parantaa edelleen
ennusteita ja tarjoaa näin apua mm. luonnonkatastrofien ennakoinnissa
ja ympäristön seurannassa. Satelliiteissa on samankaltaisia ja
identtisiä mittalaitteita, minkä lisäksi satelliittien kiertoratojen
sijainnit maapallon pinnan suhteen ja satelliittien sijainnit
rajoillaan on koordinoitu niin, että yhdessä polaarisatelliiteilla
saadaan maapallon ilmakehää kuvattua mahdollisimman kattavasti.
Suomen Ilmatieteen laitos on ollut EUMETSATin jäsenenä mukana koko
EPS-ohjelman ajan ja ollut näin mukana vaikuttamassa satelliitin
kehitykseen. Lisäksi Ilmatieteen laitos on ollut mukana MetOp-A:n
GOME-2 -instrumentin toteutuksessa. Jatkossa laitos käyttää sen
antamaa tietoa ilmakehän otsonin seurantaan ja tutkimukseen.
Lisätietoja: Tutkimusprofessori Jarkko Koskinen, Ilmatieteen laitos
puh. (09) 1929 4174 tai 050 337 2902
sähköposti: jarkko.koskinen@fmi.fi
Ryhmäpäällikkö Pirkko Pylkkö, Ilmatieteen laitos
sähköposti: pirkko.pylkko@fmi.fi | |