 |  |  |  |  |
| |  | |  | |
 |
Palvelut KalenteriRSS feeds Tilaa
|  |  |  |  | | | |  | Sukkula Discovery | | Sukkula yrittää uudelleen tiistaina
3 heinäkuuta 2006 Avaruussukkula Discoveryn laukaisua jouduttiin lykkäämään tiistaihin
lähtöpaikalla Kennedyn avaruuskeskuksessa olleen huonon sään vuoksi.
Ensimmäinen sukkulalento vuoteen ja samalla ensimmäinen
eurooppalaisen astronautin pitkä avaruuslento ISS-avaruusasemalla
pyritään saamaan nyt matkaan tiistaina illalla Suomen aikaa. Sukkulan miehistöön kuuluu ESAn astronautti, saksalainen Thomas Reiter, joka tulee viettämään avaruusasemalla kuudesta seitsemään kuukautta. Samalla avaruusaseman miehistön koko kasvaa kolmeen nykyisestä kahdesta. Vuonna 2003 tapahtuneen sukkula Columbian onnettomuuden jälkeen aseman huolto ja rakentaminen avaruussukkuloilla on ollut pysähdyksissä, joten miehistö on pidetty minimikokoisena; nyt Reiterin myötä päästään jälleen normaalitilanteeseen.
Sukkulan laukaisun sääkriteerit ovat tiukat ja Floridassa on
parhaillaan myrskyisää, joten laukaisua jouduttiin lykkäämään
viikonlopun aikana jo kaksi kertaa. Nyt NASA yrittää laukaista
Discoveryn matkaan yhden päivän odotuksen jälkeen tiistaina illalla
klo 21.38 Suomen aikaa. Sääennusteen mukaan mahdollisuus suotuisaan
säähän on tuolloin 60%, mutta loppuviikoksi sää näyttää jälleen
huononevan. Normaaliaikataulun mukaan telakoituminen avaruusasemaan
tapahtuu kolmantena lentopäivänä, eli torstaina – mikäli sukkula
pääsee matkaan tiistaina.
|  | Thomas Reiter | | Avaruusasemalla Reiter liittyy aseman nykyiseen miehistöön, johon kuuluvat venäläinen komentaja Pavel Vinogradov ja NASAn lentoinsinööri Jeffrey Williams. Reiter on ollut ESAn astronauttiryhmässä vuodesta 1992 alkaen ja hän vietti 179 vuorokautta venäläisellä Mir-asemalla vuosina 1995 ja 1996.
Reiterin lento on nimetty Astrolabiksi, koska sen aikana tehdään runsaasti tieteellisiä kokeita. Reiterin tehtäviin kuuluu myös avaruusaseman huoltoa ja ylläpitoa, mutta siirtyminen takaisin kolmihenkiseen miehistöön vapauttaa hänet tekemään myös tieteellistä työtä. Osa lennolla tehtävissä kokeissa vaadittavasta laitteistosta on jo asemalla ja suuri osa viedään sinne nyt avaruussukkulalla.
Lisätietoa Thomas Reiterin lennosta sekä sukkulan laukaisuvalmisteluista on ESAn erikoissivulla osoitteessa www.esa.int/astrolab.
| |
|  | Aiheeseen liittyviä linkkejä Thomas ReiterEuropean Astronaut Centre (EAC)The International Space Station Astrolab Mission
|