![]() |
Ja ATV-kilpailun voittaja on….
Kaksi kuukautta sitten ESA pyysi nuorisoa kaikkialta Euroopasta ehdottamaan soittolistaa, joka heidän mielestään soveltuisi parhaiten kansainvälisellä avaruusasemalla työskenteleville astronauteille. Seulottuaan 10 jäsenmaasta tulleet yli 1000 ehdotusta tuomaristo on tehnyt päätöksensä. Koko kilpailun voittaja on norjalainen Therese Miljeteig (14 vuotta), jonka ehdotus sisälsi joukon kauniita "taivaallisia" lauluja. Hänen soittolistansa ladataan MP 3 -soittimeen ja lähetetään kansainväliselle avaruusasemalle (ISS) ESAn automaattisen kuljetusaluksen (ATV) mukana vuoden 2008 alussa. Nuoria pyydettiin valitsemaan joukko musiikkikappaleita, jotka heidän mielestään sopisivat parhaiten ISS-asemalla työskentelevän astronautin kuunneltavaksi. Kappaleita valitessaan nuoria pyydettiin kuvittelemaan itsensä asemalla työskentelevien miesten ja naisten asemaan ja laatimaan soittolistan, joka piristäisi, inspiroisi jne. Theresen voittoisa lista sisälsi seuraavat kappaleet:
Here Comes The Sun - Beatles
Nämä 10-17-vuotiaat onnelliset voittajat ovat:
Belgia: Aricia Planchenault Eräs kilpailun tuomareista oli ESA:n astronautti Jean-François Clervoy. "Tuomarointi tässä kilpailussa oli erittäin miellyttävä tehtävä", Clervoy sanoi. "Olimme ihastuksissamme suuresta ehdotusten määrästä sekä myös siitä, miten koko Euroopan nuorison musiikkimaku on niin samanlainen sisältäen sekä vanhoja että uusia kappaleita." Kaikkien maiden viisi eniten ehdotettua kappaletta olivat:
Stairway To Heaven - Led Zeppelin
Kiitämme kaikkia osanottajia!
| ||||||||||||||||||||||||