ESA title
Agency

Kiitos ja tervetuloa takaisin, Mars500

04/11/2011 525 views 0 likes
ESA / Space in Member States / Finland

Ennätyksellinen miehitettyä Mars-lentoa jäljitellyt simulaatio päättyi tänään, kun miehistö astui hymysuin ulos ’avaruusaluksestaan’ 17 kuukauden ’lennon’ jälkeen. Heitä odottaneet tutkijat olivat iloisia, että kaikki sujui paljon odotettua paremmin.

Mars500 oli ensimmäinen mahdollisimman realistinen, täyspitkä mahdollisen tulevan Mars-lennon simulaatio, missä jäljiteltiin kaikki lennon vaiheita painottomuutta ja muita avaruuden olosuhteita lukuun ottamatta.

Kuusihenkinen miehistö oli suljettuna Moskovassa Biolääketieteellisten ongelmien instituutissa sijainneeseen koelaitokseen 520 vuorokauden ajan. Planeettainvälistä avaruusalusta simuloineiden metallisten moduulien ulko-ovi suljettiin 3. kesäkuuta 2010 ja avattiin tänään klo 12.00 Suomen aikaa.

Lähes puolentoista vuoden aikana miehistö jäljitteli niin tarkasti kuin mahdollista lentoa Marsiin, asettumista sen kiertoradalle, laskeutumista pinnalle, tutkimista Marsissa, nousua takaisin Marsia kiertävälle radalle ja monotonista paluumatkaa Maahan.

’Lentonsa’ aikana miehistö noudatti jokseenkin samanlaista rutiinia kuin Kansainvälisellä avaruusasemalla olevat astronautit ja suorittivat kaikkiaan yli 100 tieteellistä pitkäkestoista tutkimusta, jotka kaikki liittyvät pitkillä planeettainvälisillä avaruuslennoilla eteen tuleviin kysymyksiin.

Miehistö aamiaisella
Miehistö aamiaisella

Jopa tietoliikennettä miehistön ja valvomon välillä oli keinotekoisesti viivästytetty samaan tapaan, kuin radioliikenne Maan ja avaruusaluksen välillä viipyisi pitkän etäisyyden vuoksi.

Miehistössä oli kolme venäläistä, kiinalainen ja kaksi eurooppalaista, jotka kaikki selviytyivät ’matkasta’ erittäin hyvin. Miehistö piti yhtä vaikeimpinakin aikoina ja osoittivat heitä seuranneille psykiatreille, että motivaatio ja ryhmähenki ovat erittäin tärkeitä tekijöitä lennon onnistumisessa.

”Kiitän teitä erittäin paljon ponnistuksestanne”, sanoi ESAn pääjohtaja Jean-Jacques Dordain videotervehdyksessään miehistölle.

“Olen kiitollinen siitä rohkeudesta, määrätietoisuudesta ja epäitsekkyydestä, mitä olette osoittaneet uhraamalla lähes kaksi vuotta elämästänne tähän hankkeeseen, joka edistää ihmisen tutkimusmatkaa avaruuteen."

Jälleennäkemisen riemua

Luukku suljettiin 520 päivää sitten
Luukku suljettiin 520 päivää sitten

‘Aluksen’ ulko-ovi avattiin nyt perjantaina klo 12.00 Suomen aikaa (14:00 paikallista aikaa Moskovassa) ja miehistö käveli ulos sekä ilmoittautui komentajansa Aleksei Sitjovin johdolla kokeen johtajille.

Katseltuaan hetken aikaa ympärilleen ja lyhyiden tervehdysten jälkeen kuusikko vietiin lääkäreiden johdolla perusteelliseen tarkastukseen ja tapaamaan läheisiään.

”On hienoa nähdä teidät kaikki jälleen”, sanoi Diego Urbina, ESAn italialainen miehistön jäsen, omassa tervehdyksessään.

“Mars500 on ollut pisin koskaan tehty matka avaruuteen ja se on osoittanut, että ihmiskunta voi tulevaisuudessa katsoa päivänkoittoon toisen, kaukana, mutta saavutettavissa olevan planeetan pinnalla.”

”Olen ESAn edustajana miehistössä ylpeä siitä, että olen saanut olla mukana tässä haasteessa yhdessä viiden muun ystävällisen, pitkämielisen ja ammatillisesti hankkeeseemme suhtautuneen henkilön kanssa. He ovat parhaimpia ihmisiä joiden kanssa olen tehnyt yhdessä työtä.”

“Olen hyvin kiitollinen myös heille kaikille, jotka kaukanakin ollessaan seisoivat vierelläni tällä pitkällä avaruusmatkalla.”

Romain Charles, ESAn ranskalainen miehistön jäsen, totesi puolestaan: “Puolitoista vuotta sitten minut valittiin mukaan Mars500:n miehistöön."

"Nyt, 520 päivää kestäneen, mutta paikallaan pysyneen matkan jälkeen, olen iloinen voidessani todistaa yhdessä kansainvälisen miehistöni kanssa, että ihmisen matka punaiselle planeetalle on mahdollinen.”

”Me olemme keränneet paljon kallisarvoista kokemusta, joka auttaa suunnittelemaan ja toteuttamaan tulevia Mars-lentoja. Olemme valmiita astumaan alukseen, joka suuntaa Marsiin!”

Ensimmäiset miehistön päivät vapaudessa kuluvat perusteellisissa lääketieteellisissä testeissä ja psykologien haastatteluissa. He viettävät aikaa perheensä ja lähimpien ystäviensä kanssa ennen kuin tapaavat lehdistön 8. marraskuuta Moskovassa pidettävässä tiedotustilaisuudessa.

Vaikka eristysvaihe onkin nyt ohitse, jatkuu Mars500-miehistön työ vielä joulukuun alkuun saakka lennon seikkaperäisen jälkipuinnin, testien ja tieteellisten kokeiden loppuarviointien parissa.

Miehistön lähettämä kuva aprillipäivältä näyttää olennaisimman seikan, mitä lennon aikana ei simuloitu: painottomuuden.
Miehistön lähettämä kuva aprillipäivältä näyttää olennaisimman seikan, mitä lennon aikana ei simuloitu: painottomuuden.

Related Links