ESA title
'Face on Mars' in Cydonia region
Agency

Kasvot Marsin pinnalla

21/09/2006 2168 views 3 likes
ESA / Space in Member States / Finland

ESAn Mars Express -luotain on ottanut tarkkoja kuvia Cydonian alueesta, missä sijaitsee kuuluisa "kasvot Marsissa" - ensimmäisissä Marsista tulleissa kuvissa ihmiskasvoilta näyttävä muodostelma. Tuoreet kuvat näyttävät paikan todelliset piirteet ja ovat eräitä vaikuttavimpia punaisen planeetan pinnalta otettuja kuvia.

Kasvot Marsissa Viking 1 -kiertolaisen kuvaamana
Kasvot Marsissa Viking 1 -kiertolaisen kuvaamana

Mars Express on koittanut saada korkearesoluutiokuvia Cydoniasta jo useita kertoja huhtikuun 2004 ja heinäkuun 2006 välisenä aikana, lähes joka kerta ollessaan ratansa kuvaamisen kannalta sopivassa kohdassa, mutta kuvat eivät ole onnistuneet hyvin joko liian suuren ratakorkeuden, alueella olleen sumun tai ilmassa olleen pölyn vuoksi. Lopulta heinäkuun 22. päivänä otetuissa kuvissa alue näkyy hyvin ja ennennäkemättömän selvänä. Kuvien resoluutio vastaa noin 13,7 metriä pinnalla kuvan pikseliä kohden.

"Nämä kuvat Cydoniasta ovat todella upeita", hehkuttaa Mars Express - lennon päätutkija Agustin Chicarro. "Ne eivät vain näytä kuuluisaa aluetta aikaisempaa tarkemmin ja tuoreemmin, vaan ovat myös alueen olemusta tutkiville geologeille tärkeitä valokuvia. Ne osoittavat taas kerran Mars Express -luotaimen kameran suuret mahdollisuudet."

Cydonia sijaitsee Marsissa Arabia Terrana tunnetulla alueella ja kuuluu eteläisten ylämaiden ja pohjoisessa olevin tasankojen välissä olevaan murtoalueeseen. Alueella on leveitä, kivimurskan täyttämiä laaksoja ja yksittäisiä, eri kokoisia ja näköisiä kukkuloita.

"Kasvot Marsissa" vuodelta 1976

Kallonmuotoinen muodostelma Cydonian alueella
Kallonmuotoinen muodostelma Cydonian alueella

Kuuluisa kuva Marsin pinnalta otettiin heinäkuun 25. päivänä vuonna 1976, kun Viking 1 -laskeutujan Marsiin kuljettanut kiertoradalle jäänyt alus kuvasi Marsia. Heinäkuun viimeisenä päivänä NASA julkaisi kuvan lehdistötiedotteessaan ja mainitsi, että muodostelma näyttää hieman ihmispäältä etupuolelta kuvattuna. NASAn tutkijat olivat jo selittäneet samaan aikaan kuvan olevan optisen harhan, joka johtuu pinnanmuodoista ja Auringon valon tulosuunnasta sekä varjoista. Niiden yhteisvaikutuksen seurauksena kuvassa näkyy "selvästi" silmät, nenä ja suu.

Selityksestä huolimatta kuva herätti paljon huomiota ja spekulointia pinnalla olevan kohteen synnystä sekä olemuksesta. Jotkut halusivat nähdä kohteen jopa viestiksi marsilaisilta Maan asukkaille - tai jopa kaupungiksi Marsin pinnalla. Enemmän tai vähemmän vakavasti tehtyjä tarinoita Marsin kasvoista on netissä ja tieteiskirjallisuudessa vaikka kuinka.

Cydonian alue tuoreessa värikuvassa
Cydonian alue tuoreessa värikuvassa

Tutkijoille muodostelma on ollut koko ajan selvä: kukkulaiset pinnanmuodot, jotka tietyissä valaistusolosuhteissa näyttävät epätarkassa kuvassa hieman ihmiskasvoilta.

Vasta keväällä 1998 saatiin kohteesta parempia kuvia, kun Mars Global Surveyor -luotain otti siitä aiempaa tarkempia kuvia. Lisää tarkkoja kuvia saatiin vuonna 2001. Nyt Mars Expressin ottamat kuvat ovat kuitenkin olennaisesti aiempia parempia ja nyt geologit pääsevät kunnolla tutkimaan Marsin kasvojen syvempää olemusta.

Lisätietoja:

Agustin Chicarro, ESA
Mars Express -lennon päätutkija
sähköposti: agustin.chicarro @ esa.int

Gerhard Neukum, Freie Universität Berlin
Mars Express -luotaimen suurtarkkuuskameran päätutkija
sähköposti: gneukum @ zedat.fu-berlin.de PHOTO CAPTION "''Skull-shaped' formation in Cydonia region": Kallonmuotoinen muodostelma Cydonian alueella

Related Links

'Face on Mars' in Cydonia
Agency

Cydonia - 3D anaglyph and other images

21/09/2006 0 views 0 likes
Read
Kasei Valles, perspective view of Northern branch, looking West
Science & Exploration

Kasei Valles outflow channel system

30/08/2006 11261 views 17 likes
Read
Granicus Valles and Tinjar Valles
Science & Exploration

Granicus and Tinjar Valles

28/07/2006 3071 views 6 likes
Read
Chaotic terrain in Iani Chaos
Science & Exploration

Chaotic terrain in Iani Chaos

17/07/2006 6429 views 9 likes
Read
Apollinaris Patera caldera in false colour
Science & Exploration

Ancient caldera in Apollinaris Patera

09/06/2006 5092 views 7 likes
Read
Aram Chaos in false colour
Science & Exploration

Heavily eroded Aram Chaos

30/05/2006 4707 views 8 likes
Read
Pavonis Mons
Science & Exploration

Lava tubes on Pavonis Mons

23/05/2006 13875 views 26 likes
Read
Extensional tectonics in Tempe Terra
Science & Exploration

Extensional tectonics in Tempe Terra

08/05/2006 3514 views 4 likes
Read
Nanedi Valles valley system on Mars
Science & Exploration

Nanedi Valles system on Mars

24/04/2006 6387 views 8 likes
Read
Crater Galle, the 'happy face' on Mars
Science & Exploration

'Happy face' crater on Mars

10/04/2006 15814 views 22 likes
Read
Libya Montes valley region on Mars
Science & Exploration

The Libya Montes valley on Mars

27/03/2006 5712 views 6 likes
Read
Perspective view, looking north-west, from behind the 'hourglass' crater
Science & Exploration

'Hourglass'-shaped crater - new video and perspectives

17/03/2006 4193 views 5 likes
Read
Perspective view of the eastern scarp of Olympus Mons, looking south-west
Science & Exploration

Eastern scarp of Olympus Mons

03/03/2006 11978 views 13 likes
Read
Perspective view of the Ausonia Mensa massif
Science & Exploration

Ausonia Mensa remnant massif

24/02/2006 3283 views 4 likes
Read
Perspective view of Phlegethon Catena
Science & Exploration

Pits and tectonic grabens in Phlegethon Catena

09/02/2006 4443 views 7 likes
Read
The High Resolution Stereo Camera (HRSC)
Science & Exploration

Behind the lens...

13/02/2004 4517 views 14 likes
Read